sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Parasta just nyt...



Rakkaan ihmisen lähettämä ihana yllätyspaketti...


Iltapäiväkahvit jotka lipsahtikin iltapäiväkahvit-ja viinilasillinen- teemaisiksi.
Ja jonka päätteeksi varattiin heidän kanssaan halpisminiloma Tallinnaan nelistään, syömään ja käppäilemään vanhankaupungin katuja pitkän kaavan mukaan ja sitten kömmitään hotelliin ja nukutaan pitkään, aikas huippua odotettavaa siis...


Joka aamuiset pirtelöt.


Ja se että olen vuosien tauon jälkeen ottanut öljyvärit kaapista.
Olen saanut kanavoitua kankaalle sitä pettymystä ja kipua joka krooninen sairaus (joka mulla lapsuudesta asti on ollut) tuo tällä hetkellä. Se että on sairas ja että ei voi, ei jaksa, eikä pysty kaikkea on kova pala myöntää näin tekevälle ihmiselle. Se että sen saa kanavoitua maalauksen kautta helpottaa. Maalasin ihanille osastonhoitajille kiitokseksi
 psykedeelisen teoksen keuhkoista, jonka nimi on "mä elän vieläkin" tai siis se on tässä vielä vaiheessa, hahmotelma, vähän niinkuin mun projektit useimmitenkin on vähän vaiheessa...
Epäilen että tää lentää arkistolaatikoiden taakse piiloon, mutta eiks ele oo se juttu.


Pinnalla just nyt myös  iso möykky jonka käsittelin,  etten voi enää jatkaa oman alani töissä ja päätös hakea kouluun. 
Jatkan omaa alaani opettajan roolissa aikanaan jos ja kun valmistun.
Jokseenkin hykerryttävä ajatus on vaihtaa turvakengät korkoihin ja dimexit jakkupukuun, vetää ponihäntä nutturalle ja opettaa karvaisille ukoille miten rekkaa ajetaan, hihhiihh!
Koska rakastan kontrasteja...

Aika jännää että jos pääsykokeet menee putkeen niin aloitan kouluni yhtaikaa kun juniori menee esikouluun. Päästään yhdessä opintielle.



Ja jos parhaista jutuista puhutaan niin tottakai Lyyli on mun terapeutti ja karvainen ilahduttaja.
Aamulla juttelin parhaan kaverini kanssa (koiraihminen ja syypää että meillä on Lyyli, E sano toria näyttäessäni että toi on niin hassun näkönen pentu että se kuuluu teidän posseen ja kun yritin jänistää, patisti hän koirankatsomisreissulle lähes nutun niskamuksesta taluttaen). Niin siis puhuttiin Lyylistä se meni niin syvälliseksi että itkettiin sitä kuin ihana se on, taitaa olla vähän kevättä rinnassa kun kaikki tunnetilat saavuttaa huippunsa nollasta sataan hetkessä, heh.

perjantai 24. helmikuuta 2017

Muurin maalaus pellavaöljymaalilla.

 

Olen vetkutellut viimeisiä sisämaalaushommia liian kauan ja kevätaurinko onneksi siivittää monia töitä vauhtiin.
Muuriseinä pönttöuunin takana oli aika kamala.


Ennen maalausvaihetta raaputin seinästä loput tapettikerrokset ja lohkeilevat maalikohdat .
Pesin seinän ja annoin kuivaa.



Oikea värisävy sekoitettiin, ah niin ihanista Ottosson pellavaöjymaaleista.
Tuolla litran maalipönikällä maalaa todella suuren alan ja maali on erittäin riittoisaa.
Olen aikaisemmin maalannut yläkerran muuriseinän, olohuoneen pönttöuunin, huonekaluja, seiniä kattoja jne. kyseisellä maalilla ja voin sanoa että pinta vain kaunistuu ajan myötä ja vähän kuluessaan. Pidän näistä sävyistä myös, ovat käypiä ja kauniita sellaisenaan ja niitä on helppo myös mixata. Käytössä litrahinta on oikeasti aika edullinenkin ottaen huomioon riittoisuuden ja maalipinnan kestävyyden. Jos vain sävy miellyttää sisustussilmää ajan kuluessa niin pinnat kestää pitkään, rakastan sitä kun maalatut alat alkavat aikaa myöden vähän haalistumaan ja saamaan autenttista wanhaa ilmettä. Maali on pysynyt äärimmäisen hyvin myös pönttöuunin hohkaavilla kyljillä moitteettomana, joten kyseinen merkki tulee olemaan jatkossakin luottotuotteemme.


Mulla on ihana apuri taas matkassa....


Ja tälläinen siitä tuli.
Istuu mielestäni keittiön sävyihin mainiosti ja yritin sovittaa sopimaan tuleviin Morrisin tapetteihin myös...




keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Teräsmieheni mun....


Aina välillä avaan sanaisen arkkuni ja räyhään kaikki nurkissa pyörivät työkalut ja hitsaushärpäkkeet alimpaan maanrakoon.
Kun saamme piharakennuksen (toivottavasti ensi kesänä) valmiiksi teemme sinne miehelle työhuoneen, ikävä tosiasia on että siihen asti nuo härpäkkeet nyt vaan on sisällä koska pihavajassa ei ole edes kunnon kattoa. Noita iloisen oransseja kemppejä on kaksin kappalein ja erilaisia hilavitkuttimia alasimesta ruuvipenkkiin. Meillä ei siksi ole alakerrassa edes ulkovaatteille kaappia koska se on täynnä työkaluja.


Muttamutta, ei parane valittaa, sillä työkalut on oikeissa kourissa ja niistä syntyy metallitaidetta ja käyttötavaraa...
Jokaisen tulisijan viereen on hän tehnyt puutelineet, niissä on hyllyjä ja puita on helppo käyttää siinä järjestyksessä kun ne ovat tuotu sisään kuivamaan.




Vanhoista kirpparilta löytyneistä viiloista ym muuntuu puukkoja.
Kuulemma todella vanhoissa viialan teräksen ym viiloissa teräs on vielä niin hyvälaatuista että niitä on hyvä käyttää puukkoihin ja muihin, eikä kyllä ole murtuneet kovassakaan käytössä...


Alumiininen pressopannu ei puhunut samaa kieltä induktiolieden kanssa joten väänteli hän kaikkiin pannuihin aluslevyn teräksestä ja avot taasen on kaikki pannut käytössä...



Hirsiin, liitoksiin, koukuiksi jne on tehnyt raudat hän...



Ensitreffeillä saamani ruusu ei sekään ole kuihtunut, väänsi teräsmieheni sen rosterista nimittäin.
(taisi aavistaa mun puutarhurintaitoni jo silloin)


Keräilee wanhoja ja wanhan tyylisiä parranajokamppeita ja on itse tehnyt telineet, vaahdotuskulhot, varret, sun muut...


Ja kun oltiin katkottu liian monta muovikauhaa, väänsi hän rosterista sellaisen joka ei katkea! Ja vitsillä Ortexin muovisen malliseksi :D


Omenaporat, juustohöylät, korut ja jopa kettingin vääntelee hän itse tuolla, arvatkaapa vaan sitten kun paja on valmis ja siellä on paremmat puitteet niin mitä kivaa vielä taipuukaan metallista.
Ja kun kierrätys idea on lähellä sydäntä, on näistä pääosa kierrätysmetallista tehtyä, tai tavarasta jota on jostain muualta purettu.





sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Green


En ole koskaan, ikinä ollut viherpeukalo.
Täällä kodissa kaikki vaan kasvaa ja kukoistaa vaikken tee mitään muuta kun annan kalojen kakkavettä sillon kun satun siivoamaan akvaarion, eli en edes kovin usein.
Täällä riittää niin paljon valoa että kasvit porskuttaa kuin itsestään ja olen innostunut ihan hirveästi kaikesta vihreästä kun ne ei enää kuole käsiin!




Poikani valkosipuliviljelmä...










 Koska täällä ei asiat ole ihan niin justiinsa niin meillä on dartsitaulu keittiössä.




 ...ja kaikki muutenkin vinksinvonksin.





 Miehen nikkaroima saareke lipasto odottaa yhä maalia ja lattia uudelleenmaalausta.

Yhden lomareissun aikana ihanat ystävät kävi maalaamassa olohuoneen ja vierashuoneen puolen ja yllättäin siellä maali on priimaa eikä edes yhtä läiskää löydy josta maali olisi lähtenyt.

Mietittiin ihan sateenkaarivärien miesten kanssa että mikä on kun ei keittiössä maali pysy, (sen maalasi allekirjoittanut) he pyörittelivät päätään ja kertoivat että kyseisellä maalilla maalataan jopa tanssilavojen puulattioita kun se kestää lohkeilematta korkokenkiäkin ja on ekomaaleista ihan kestävimmästä päästä.

Sattuivat sitten kysymään vedinkö maalin ohuina kerroksina moneen kertaan purkin ohjeiden mukaan...ööh. 

Mulla on sellanen pieni ongelma että mä en harrasta ohjeita, en ruoka-enkä muitakaan. Mies on sitä mieltä että se liittyy siihen että olen kolmekymppinen minä-itse jolla on aivan pienehkö auktoriteettiongelma aika ajoin. Mutta mä näen sen niin että kun saan äärimmäisen hyvän idean tai oon muuten vaan hyvässä remppaflow-tilassa ja aivot suoltaa raflaavia ideoita niin se on ihan sama tila kun kolmevuotiaalla kun sen annetaan vetää kilo karkkia, tipautetaan hop loppiin ja sanotaan että älä juokse. 

Juoksen kuitenkin, joten pensseli nättiin käteen musaa rammariin ja sutimaan. Sattuu sudin päässä  olemaan vielä vähän sellainen enemmän on enemmän luonne ja asenne on että mielummin överit kun vajarit. Saattoi siinä sitten olla pari muuttujaa ja pari kohtalaisen paksua kerrosta usean ohuen sijaan. 

Musta ei tulisi maalaajaa. Silloin kun kävin taidetunneilla, piti mulla olla tuhottoman monta taulua työn alla, sillä en vaan ole ihminen joka odottelee öljyvärikerrosten kuivumista, jatkoin aina uutta taulua kun edellinen kuivui, kunnes totesin sen silti olleen liian hidastempoista ja siirryin suurempiin linjoihin. 

Tänään maalasin pönttöuunin takaa muuriseinän, poikani aloitti homman ja menin sitten sanomaan että äiti jatkaa kun sulla putosi tippa lattialle. 
Jossain vaiheessa viisivuotias seisoo vieressä ja sanoo "äiti sä rikoit ihan kaikkia maalaussääntöjä ja paria muutakin, eikä toi oo mun tippaan verrattuna mitään!"

Okei mä saatoin sheikata Bob Marleyn tahtiin-sehän se virhe olikin, oli nimittäin tippa siellä tippa täällä ja huomaamatta saatoin sotkea itseni alusvaatteita myöden, silittää ohi kävelevää koiraa, joka oli maalissa...ja niinedelleen. Mitä tästä opimme:
Opettele suojaamaan ympäristösi, koska sotket itsesi maaliin enivei, maalaa verhot kiinni au naturel ja älä missään tapauksessa kuuntele mitään muuta kun levylle talletettua aaltojen liplatusta tai mozartin sinfonioita.