perjantai 6. lokakuuta 2017

Projekti talousrakennus


Ollut vähän haipakkaa...
Päätettiin tänä kesänä pönkätä talousrakennus kuosiin sillä se ei olisi enää yhtäkään talvea pysynyt läjässä.


Näin käy kun liiteriin kantaa vain puuta vuosikymmeniä, puista irtoava puru, kuori ja muju oli noussut yli polven korkeuden ja mädännyttänyt rakenteita.
Koko toinen pääty oli kymmeniä senttejä maan sisässä ja antanut periksi..


Ensin lapioitiin ja sitten suurilla tunkeilla runko jäpäköitettiin suoraksi ja turvalliseksi ja pönkättiin ryhtiin tuhottomalla määrällä kakkosnelosta.





Lupasin isännälle että jos hän hoitaa vastuun rungon korjaamisesta ja katon päälle saamisesta niin allekirjoittanut hoitaa ulkovuoren ja sisällä olevan saunan korjaamisen.
Tien puolen päätyä lukuunottamatta koko ulkovuoraus oli niin lohduton että hain uudet keilaponttipaneelit ja naulasin kiinni, sovitin seinään mummolan navetan vanhan ikkunan. Mies rakensi karmit puusta veistämällä, näihin isän autotallista saatuihin vanhoihin parioviin.









Maali on luonnonmaalia ja sävy on uulan vanhanajan värikartastosta perinnesävy.


Ovien väri on vielä mietinnässä.




 Pikkuhiljaa pihat siistiytyvät ja saa asiat kuntoon, niin ettei tarvitse aina hävetä keskeneräisiä remontteja.


6 kommenttia:

  1. On tosi hienoa, että on vielä ihmisiä, jotka vaalivat vanhaa. Moni olisi tuon työmäärän edessä turvautunut katepillariin ja uuteen vajaan. Hieno homma!!
    Ja nuo ovetkin vielä...kauniit...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liekö jonkin sortin hulluutta tämä sitten kun niin palavasti rakastaa kaikkea vanhaa vaikka voisi päästää itsensä vähän helpommallakin :D

      Poista
  2. Jee piharakennus! Kiva nähdä miten se etenee. Onko siinä siis enimmäkseen kylmää maalattiaista tilaa plus sauna vai mitä? Hyvältä näyttää jo tässä vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, siihen tulee isännän verstas, ja sauna ja sellainen kesäkeittiö plus istuinalue jossa voi kesäisinä sadepäivinä istua iltaa saunan jälkeen....

      Poista
  3. Hienoa työtä! Kaunis sävy, vihreät on minusta vähän vaikeita vanhoihin rakennuksiin, kun tulee helposti synkkä tai sitten sellainen mitä kutsun "uudisrakennnusvihreäksi" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta, sain harmaita hiuksia juurikin vihreän kanssa, usein vihreän sävyt ovat liian kirkkaita tai muuten vaikea saada rimmaamaan siniseen päärakennukseen. Kiitos :)

      Poista