perjantai 15. syyskuuta 2017

Viidakkofiilis....


Aikaisemmissa kämpissä olin tottunut nappailemaan cittarin poistokukkalaarista jonkun vihreän rehun sillontällön himaan. Ei ne nääs kauaa porskutellut niin olipahan aina jokin kituva puska nurkissa.  
Mutta tää koti vaan on uskomaton, vaikken hoida ja kastelukin on niin ja näin niin nää vaan porskuttaa ja voi hyvin, ehkäpä hirsitalon ilmanvaihto, runsas luonnonvalo tai viileähkö sisäilma on syynä. Niin tai näin, en oo tajunnut että ei sieltä laarista enää voi kantaa yhtään taimea tai kasvit ottaa vallan. Olen jaellut näitä parhaani mukaan, mutta yhä on liikaa rehuja.









tiistai 12. syyskuuta 2017

Lämpöarvosta käyttöarvoksi....



Romurakkaudestani vihiä saanut kaveri kysyi hakisinko yhden pikkupöydän pois vai antaako isännän laittaa sen polttopuiksi.
"Se on kyllä huonossa maalissa ja vanhakin, mutta..."
Jaa että hainko, no todellakin, mitä sympaattisin pikkupöytä.

Olin moista miettinyt keittiöön, sillä meillä läksynteko, piirtelyt, askartelut...kaikki tapahtuu ruokapöydän ääressä ja voi sitä marinaa kun ne pitää siirtää pois ruokailun tieltä.
Enää ei tarvitse kun on oma läksypöytä, ja tuo oli juurikin tarpeeksi siro ja pikkainen juuri tuohon!
Ei saanut talon isäntä lämpöarvoa pöydästä polttopuina, mutta tämän talon emäntä sai käyttöarvoa moniksi vuosiksi suloiselle pöydälle!


 Kun romulinjalla mennään niin isäntä vielä dyykkasi metallipajan roskiksessa pilkottaneen hitsauspöydän lampun ja hitsasi siihen tuollaisen jalustan jolla sen voi kiristää minkä tahansa pöydän kulmalle lukulampuksi!




sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Korni mutta sopii tyyliin...



Äiti oli meillä kahveella ja pistin pöydän koreeks, ja lopuksi vielä kynttilän keskelle.
Meinas anoppi ja vävypoika tukehtua kahvipullaansa, niin hauskaa niillä oli.
Kun saivat huutonaurunsa loppumaan, kyselivät hiukan sarkastiseen äänensävyyn, että mistäs näin korneja kynttilänjalkoja saa.
Ja että oikeen kullattukin!
Ja kuulemma talon menoon sopiva; apina joka katsoo maanisesti kieroon pidellessään silinterihattuun tökättyä kynttilää.
Mua moinen irvailu ei paljon haittaa, minä ja maaninen apina ollaan frendejä, se valaisee mun aamukahvihetkeni erinomaisesti ja on mitä sympaattisin ---korni esine!




perjantai 8. syyskuuta 2017

Koululaisen ja eskarilaisen yläkerta....




















Pohjoosen tuliaiset....


Eräs ystävä on pohjosen poikia, ja kotikonnuilleen lähteissä tein vienon pyynnön saada yhdet sarvet tuliaisina. 
Hienot sainkin!
Nykertelin rautalangasta kannakkeen ja iskin pianon taakse vanhaan hellan räppänän lenkkiin kiinni.



Diggaan vähän makaabereista jutuista ja nää uppoaa kategoriaan passelisti.





Autiotalovuosina pahasti potkittu hella päätettiin purkaa pois, mitäpä oltaisiin neljällä puuhellalla tehtykään eikä me tarvita joka huoneessa tulisijaa, reilu yksi kahta huonetta kohden riitti hyvin, joten emme retusoineet tähän pieneen tilaan uunia, näin saimme tilan pianolle.

Mutta jätimme uunin nuohousluukut niille sijoilleen, nyt mä sanon vaalivani alkuperäistä, mutta oikeasti olin ihan liian laiska alkaakseni muurata noita umpeen. (ja onhan ne samalla ilmanvaihdollisia kanavia vaikka vähän lämpöä hukkaavatkin)

Joten niistä on nipsuilla vanhoja sukukuvia ja rekvisiittaa killumassa.
Samaan piikkiin menee tuo ylimmän kuvan ruskea pyyhe killumassa hirsiseinää vasten, mun PITI eristää ilmastointiputki talveksi pellavariveellä ja ruuvata ritilä paikalleen, tuosta on nääs suora ja valtavan kokoinen rööri ulos joka on kesäisin auki niin että ilma kiertää.

Tajusin yks päivä että sieltähän se viima käykin ja nappasin pyyhkeen torveen, esteetikkona tietysti seinään mätsäävän ruskean ja kun kerran maastoutui noinkin hyvin niin en ole hoppuillut akuuttien toimenpiteiden suhteen. (eilen saatiin muuten ulkorakennuksen katto hilkkua vaille valmiiksi, näistä akuuteista toimenpiteistä puheenollen).


 Tyttöni käy piano-ja viulutunneilla, ukko soittelee kitaraa.
Onnentyttö että peri isänsä geenit siinä, mitä musiikillisuuteen tulee.
Rakas isäukkoni aikanaan mun luikuteltuani lapsille tuutulaulua... tovin kuunneltuaan tuumasi; "njooh, onhan toi...jotain Sibeliuksen ja sumutorven väliltä".



keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Jahti on päättynyt...


Olen metsästellyt käsinsolmittuja vanhoja villamattoja torista viileiden lattioiden kuorrukkeeksi.
Astetta enemmän mielenkiintoa on luonut olematon budjetti ja vaatimus saada kaksi samanlaista yksilöä perättäisiin huoneisiin, koska oon niin turhan tarkka näkymistä.
Keittiön ja ruokailutilan matot on samaa kuosia jotta näkymä on yhtenäinen joten halusin samalla logiikalla musiikkihuoneen/ olohuoneen matot myös.
Mies nämä jonain aamuyön tunteina bongasi torista ja sattui olemaan tuttu myyjäkin.
Viisikymppiä ketaleelta priimakuntoisista afgaanimatoista oli aika nappi kauppa.
Vai mitä sanotte?







Kaapin ja yli satavuotiaan päästävedettävän sohvasängyn värit vähän riitelee, sohva kun on punertava ja kaappi kellertävä.
Mutta mulla on sellainen periaate että mitä lähemmäs huonekalu kapuaa sadan vuoden kunnioitettavaa ikää, ei sen maalipintaan kosketa tai saa näpeilleen.
Ne saavat kulua rauhassa.
Joskus tää vimmattu maalausbuumi vielä menee ohi ja sillon on astetta työläämpää saada enää orkkis väriä tai fiilistä mööbeleihin. Toki huonokuntoisimmat maalaan itsekin jos nyt maali ihan tippuilee tai on muuten liian rujo, mutta käypään pintaan en henno koskea, riidelkööt sävyt keskenään, on täällä muutama pahempikin sisustusmoka :D



Rottinkisohvakin löysi paikkansa musiikkihuoneesta.
(vaikkakin useimmiten toimii mun vaatteiden viikkaus alustana).