keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Otso




Otso.
Otso on pieni terapiakoira, ihan puhtaasti sekarotuinen piski.
Jackrusselia ja ranskanbulldoggia pikkuisessa paketissa.
Musta on tullut sekarotuisten fanittaja, nää on jotenkin niin tasapainoisia ja symppiksiä.
Otso saapui meille pitkällisen pohdinnan jälkeen...aina välillä on mielessä ollut, josko Lyylille kaveria. Pieni poikamme oireili papan kuolemaa niin pohjamutia myöden että päätimme sen ajan olevan nyt.
Otso saapui pienessä paketissa lapsille täytenä yllätyksenä eräänä lauantai aamuna ja voi sitä ilon ja yllätyksen määrää!


Onhan se kiva kun päivisin lenkkeillään että lapsillakin on jotain talutettavaa ja hoidettavaa, miksipä ei pikkukoira menisi siinä isomman rinnalla.


Sovittiin että lapset huolehtivat tietyt ulkoilutukset ja ruokinnat ja homma on rullannut tosi smuutisti.
Eläimet opettaa lapsille vastuuntuntoa.
Otso täyttää nyt seuraavaksi 12 viikkoa, meillä on diili että aina kun pentu herää, on syönyt, leikkinyt tai juonut, viedään se ulos pissalle. (siksi sillä on vielä sisälläkin valjaat, pääsee nopsaan pihalle)
Täällä on kaikki matot paikallaan ja pissapapereita en harrasta.
Kaveri äkkäs juonen tosi nopeaan ja viimeiset 2 viikkoa ei ole yhden yhtä yöpissaa tullut, herättää seitsemältä ja pyytää ulos ja tekee tarpeensa.
Fiksu kaveri, toki tässä saa ite olla tuntosarvet herkillä (ja ulkoilukertoja tulee valtavan paljon) että vie heti ulos, mutta kuivaksi opettelu on näin hurjan paljon nopeampaa ja onneksi omakotitalossa on niin nopea päästä pihamaalle tarpeille.


 Viimeistään siinä kohtaa tiesimme valinneemme oikean pennun kun kokeilimme prätkäilyä.
Sanoin että äiti käynnistää mopon niin kokeillaan ihan varovasti mitä kaveri tuumaa.
Sain potkittua Uralin pommikoneen käyntiin ja nostettua pennun sivuvaunuun niin minuutissa se jo kuorsasi tyytyväisenä.
Nukahtaa tohon sivuvaunuun joka ikinen kerta!


Täällä on yksi rokkikahvila mihin saa tuoda eläimiä, nostin nukkuvan pennun kypärään ja kannoin kahvilaan. Meillä on ollut tosi hauskoja reissuja ja tuo karvakamu todellakin nauttii tuulesta turkillaan!



Ja mitä siihen terapiakoiranimikkeeseen tulee niin juniori on taas oma iloinen itsensä, nukkuu omassa sängyssä yöt ja puuhaa entiseen malliin.
Life goes on.




Voi olla että joku vähän stabiilimpi olisi kammonnut tähän sirkukseen otettavan enää yhtään elukkaa, mutta vaikka noista on oma vaivansa ja huolensa niin kyllä ne vaan tuo niin paljon iloa.
Kunhan vaan oppivat tavoille ja mun filosofia on että kun elukat kulkee mukana arjessa ja vapaalla, tulee niistä aikas lungeja kavereita ja luonnollinen osa arkea. 

Ihan pienen (pitkän) miinuksen annan sille että tuo Lyyli on alkanut pihassa haukkua aidan takana ohikulkijat ja hitsiläinen että on muuten vaikeaa kitkeä enää tuota tapaa.
Huomaan että stressaannun itse ulkohommissa ja rupean karjumaan räksyttävälle koiralle, mikäs sitten on kun bensaa liekkeihin heittäis.
Jos on idiksiä ni saa vinkata.

Toi Lyllerö on vaan niiiiin perhekoira että kokee velvollisuudekseen haukkua kaikkia oletettuja  uhkia meidän puolesta, sen koko vaan välillä vähän säikäyttää niitä aidan toisella puolella hölkkääviä.. Välillä en tiedä häiritseekö ihmisiä enemmän räksyttävä koira vai "EI"- huutoa karjuva emäntä :D 
Nooh, täytyy ceessar milanoida jotain vinkkejä tuohon haukkuongelmaan.


Sisällä nuo pääasiassa vetää siestaa ja kalvaa luita.
Välillä katotaan
kasassa tölsyä tai vedetään päikkäreitä...


Lyyli rassukka on niin lapanen että antoi pennun viedä pikkuvarpaansa lisäksi pedin, lelut, saman ruokakipon... Ja tuon pennun terrieriperimähän on semmoinen että sen ego ei näe tässä mitään ongelmaa.



Poika muuten sai vapaat kädet nimivalinnalle ja kauhulla pelkäsin kaverin saavan Batmansuperviittasankari-tyylisen äksön nimen. Mutta poika tuumasi vain "oon aina tienny että jos mulla olis koira niin se on Otso!".
Miten hyvin nimetty 5-vuotiaalta.




keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Punainen väri hiipi meille salaa....



Se alkoi tapetista johon rakastuin ja joka päätyi makkariin, sitten löysin wanhan täkin ihan sattumalta.
Sitten kirpparilta pienen maton eteiseen.
Yhtäkkiä se vei pikkusormen lisäksi koko eukon   -punainen väri nimittäin.
(tuo pieni suloisuus on Otso)



Mies oli löytänyt torista 15 eurolla aivan valtavan ja uudenveroisen itämaistyylisen maton mulle, se on I-H-A-N-A!
Ja nyt mä metsästelen käsinsolmittua vanhaa villamattoa myös tänne piano/harrastehuoneeseen.
Eiköhän se vielä eteen tule...


perjantai 5. toukokuuta 2017

Oli kesä, oli mopo....


Ihanaa kun on saanut korkata uuden ajokauden.
Mies ja lapset just tuli kalasta, olivat sivuvaunuprätkällä iltaongella ja toivat pienen sintin pataan.

En olis kestäny talvea enää yhtää kauempaa, tervetuloa kesä!


Tästä eteenpäin haistaan bensalta koko poppoo.


Viimekesänä tyttö roudasi suurta säkillistä akuankkoja sivuvaunun jalkatilassa;
"on nääs jotain tekemistä kun äiti jää taas tienposkeen" eihän noista peleistä kumpikaan mikään varma laite ole, mutta on niissä vaan fiilistä ja väkisinkin oppii yhtä jos toista moottoripyörän tekniikasta. Ural ei edes lähde käyntiin ennenkun kaikki namikat on oikeissa kohdissa, kohokammiot täytetty käsin bensalla ja oikea potkaisunopeus.
Enfieldin erikoisuus on puolipuristin joka toimii kun tahtoo...
Ei näitä rohjoja järjellä selitetä, mutta se fiilis kun aurinko paistaa ja koko perhe on tien päällä kakspyöräsillä koiraa myöden ni onhan se...




keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Minun tapani käsitellä asioita...."just do it"


...Nimittäin tekemällä.
Jos on mielen päällä työstettävää, saan ajatukseni jäsenneltyä parhaiten puuhaamalla kaikenlaista, siinä samassa kun kädet käy, saa mielikin työskennellä juttujaan. 


Isän kuoleman jälkeen laitoin puutarhaa, käsittelin lastenhuoneen muurin, josta on rappaus poistettu.
Mulla oli ollut kalivesilasia kaapissa jo hyvän aikaa mutten ollut saanut tiiliseinää aikaiseksi käsitellä.
Kalivesilasi on luonnon oma sidonta aine joka ikäänkuin liimaa rouhean pinnan niin ettei siitä varise tai pölyä mitään.


Rapsuttelin myös tytön huoneen muurin ja pönttöuunin ja maalasin molemmat, samoin käsittelin luukut hellamustalla.






Raappasin koko kuistin vanhoista maaleista ja maalasin pellavaöljymaalilla.




Viimeistelin kuistin ikkunat.


Rakensin pojan kanssa pienen kasvihuoneen yrteille ihan heti ulko-oven viereen jotta yrttejä tulee napsittua ohikulkiessa.
Rakensin pienen kahvittelupaikan ulos, haravoin pihat, pesin ikkunat, listoitettiin miehen kanssa loput jalkalistat, tein suursiivouksen jne jne.
Nyt meidän asuintalo on ihan virallisesti valmis, listoja ja viimeistelyjä myöden.
On ne ajatuksetkin siinä jäsentyneet, pienet kevään auringonsäteet, jännät projektit ja lasten kanssa trampoliinilla hyppiminen ihan varovasti vetää taas suupieliä ylöspäin.
Päällimmäinen tunne on kaipaus ja toisaalta onni omasta, rakkaasta perheestä ja läheisistä.

Aurinkoa loppuviikkoon.