sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Uusi vuosi, samat vanhat kujeet....



Heippa  te ihanat siellä ruutujen toisella puolella!

Hengissä ollaan, vaikka radiohiljaisuutta onkin ollut tovin.
Sama kuvio kun viimevuonnakin-kaikki hullunmylly kasaantui vuoden viimeisille kuukausille, lisäksi pistettiin taasen arki ylösalaisin ja mullinmallin, mun ja miehen työkuvioiden (osittain myös opiskelukuvioiden muuttumisen myötä). 
Soppaa hämmensi oma-ja läheisten sairastuminen, milloin tämän talon emäntä oli itse menossa paareille hippulat vinkuen, milloin istuttiin syöpäsairaan rakkaan vuoteen vieressä, tai kiikutin rakenteellisen korvavian omaavaa omaa lasta lääkäriin. Yliannos desinfiointiaineen katkua ja sydänkoneen pipotusta meikälaiselle! Varsinkin kun en yleensä kuluta moisia palveluja.







Sitten kirin remppahommia listalta-tulipesiä oli korjailtava ennenkun mahdolliset tammipakkaset saapuvat...
Mies taasen on rehkinyt appiukkonsa kanssa "projekti ulkosaunaa".
Mulla on hullu illuusio siitä että vuonna 2017 meillä palaisi tulet saunan kiukaassa.
Enää tarvinnee suoristaa ulkorakennus, laittaa siihen uusi katto, ulkovuori, tyhjentää loput roskat ja fiksata sauna....



Lopulta sitä olikin niin paukut vähissä että päätettiin ottaa menolippu Tallinnaan joululomaviikoksi.
Meidän perhe rakastaa yhdessä matkustelua (lue; -pelimerkit ei riittänykään etelän aurinkoon, joten mentiin, niinkun 5-vee lallatti matkalla "pum-pum-pummilla tallinnaan....").

Ajoi kyllä asiansa, lilluttiin illat hotellin kylpylän poreissa, aamuisin seikkailtiin hämyisillä kaduilla ja ihmeteltiin kuinka kaupunki heräsi uuteen päivään, ostettiin herkkuja vanhankaupungin torilta, syötiin rauhassa eri ravintoloissa, naurettiin, juteltiin ja keskityttiin yhteiseen olemiseen. 

Kännykät heivattiin hotskun yöpöydänlaatikkoon ja oltiin ihanassa lomakuplassa.

Parasta oli tässä tavaksi muodostuneessa joululoman lomareissussa pakettiin kiinteästi kuuluva mummi. Mummi rokkaa, se on nääs yhtä kun hilpeää lomaseuraa ja kultaa kalliimmat apukädet.
Yötytötä tekevä aikaisin nukahtava mummi ja aikaisin nukahtavat lapset omassa viereisessä hotellihuoneessaan on yhtä kun mun ja miehen vapaat illat, vapaat illat juoda skumppalasi, höpötellä ja ihmetellä illan pimentymistä. Täytyy sanoa että tää on meidän perheen ihana perinne laittaa vuosi pakettiin, arvokkainta on aika ja yhteiset kokemukset...Ja kiitos taasen myös mummille, oot paras! <3











Saatiin taas muutamia kivoja remppaideoita -ja kuten Prahan reissulta syksyllä, tältäkin löytyi yksi aikas helmi värisävy eräältä seinänpätkältä... katsotaan mihin toteutetaan.





Vaikka se niin kiva onkin reissussa luuhuta niin on se vaan ihana tunne tulla KOTIIN!
,


Pääsin pesemään ja ripustamaan äidiltä lahjaksi saadut pellavapyyhkeet koukkuihin ja työntämään puuron pönttöuuniin hautumaan. Vedin villasukat jalkaan ja tunnelmoitiin vaihteeksi bluesia ja ceeceeärrää kajareista ja polteltiin kynttilöitä, tuumattiin että kotiin on ihana palata....


olenko kertonut kuinka fiksaatioitunut olenkaan pellavaan, se kuivuu hetkessä, imee hyvin ja tuntuu ihanalta!



...melkein siliteltiin elukat piloille kun niitä on aina niin ikävä reissussa.





Marras-joulukuu sisälsi myös hyviä ystäviä... (ajattelin etten jaksa järkkäillä mitään kummoista, mutta sainkin jonkun ihme kokkaamis spurtin ja imettiin hyvää fiilistä hyvästä seurasta ja yömyöhään höpöttelystä, se latasikin akkuja, en jaksanut ottaa stressiä siivouksista tai kodinlaitosta, simppeliä sapuskaa, valkoviinissä hauduteltua kuhaa, pönttöuunissa muhinutta porsasta...).

 Olen tänne aika vähän mitään fiiliskuvia pirskeistä tai pitkistä illallisista laittanut vaikka rakastan tehdä kavereille ruokaa, istua iltaa pitkän kaavan mukaan, hyvässä seurassa, hyvän ruuan kera. 
Monet ihanat juhlat on jääneet tänne kuvaamatta, pidän kiinni perheestäni, ystävistäni, siitä että nautin asioista livenä, en kameran läpi tai jakaakseni sitä muille. Joten fiilistelen niitä hetkiä enkä oikein osaa kameraa sillon kaivella, elän mielummin siinä hetkessä.  Ja tietystä anonyymiudesta tykkään pitää kiinni blogatessa. Olen aika neutraali antamaan tiettyä kuvaa enempää itsestäni.



Täällä kylällä kyllä kaikki tietää missä sinisen talon eukko viipottaa, kun ostaa spessun  autiotalon, sattuu oleen vähän hassu hahmo ja viilettää tuolla millon milläkin putputtimella menemään niin kieltämättä sitä ei enää olekaan niin anonyymi.

Mutta rikon kaavaa ja tulin ihan kuvanneeksikin poikkeuksellisesti pari fiilistelykuvaa.









 






...kuisti oli koko joulukuun täynnä pataa ja pannua kun ei jääkaappiin mahtunut leipomukset ja kokkailut enää, rakastan tuota talviajan "ekstrajääkaappia"!




Nyt kun lähdin ihan hulluttelemaan tässä kuvatulvassa niin näytänpä vielä minkälainen viipperä täällä ruudun takana näppistä hakkaa.
Ja ihan siksi että itse olen kovin utelias ja harmitellut kun olen muutamaa lempiblogia kytännyt josko niissä joskus vilahtaisi vähän talon asukkaitakin, sitä luo tietyn mielikuvan bloggaajasta ja kun itse olen utelias sielu niin...
Noh täsä mää olen.



Olen koko ikäni tehnyt "miesten hommia"-mutta pukeutunut kukkamekkoihin ja meikkasin synnytyssalista päästyäni heti kissarajaukset kohdilleen, koen tietyn turhamaisuuden oikeudekseni jonka pidätän itselläni hulluimpienkin kiirepäivien keskellä.


“I don't mind living in a man's world, as long as I can be a woman in it.” 
-Marilyn Monroe



Olen jatkumo yhtä sukua täynnä toistaan vahvempia naisia.
Naisia jotka hoitaa tonttinsa, vääntää kättä kun miehet, pukeutuu kun naiset ja tietää mitä tahtoo.

Mun reilusti yli 70-v mummo ajaa autoaan niin että sillä on oma moottorisaha takakontissa-nääs kun ei sitä koskaan tiedä koska sitä tarvii. (Esimerkiksi kerran päiväkahvipöydässä ilmoille lensi ajatus kaffettelupaikan väliseinän purkamisesta, mummi työnsi kaffikupin syrjään otti moottorisahan pieneen 50-kiloisen naisen riuskaan kätöseen ja tuntia myöhemmin ei enää lässytetty seinänkaadosta, muori oli sen jo kaatanut).

Mun äitini (lasteni mummi) ajaa 1800-kuutioista moottoripyörää, mun pikkusiskolla on veekasi ja toisella tonninen kyykkypyörä ja kun me lähdetään ulos niin meillä kaikilla on 15-senttiset korot ja tukka hyvin kaikki hyvin.

Aion jatkaa samaa linjaa tänäkin vuonna, (silläkin uhalla että olen vähän erilainen emäntä).

Kertoa tyttärelleni että jos menee vikaan niin siitä oppinee jotain ja yrittää vielä vähän kovemmin, epäönnistumisia ei saa pelätä. Parempi on yrittää ja epäonnistua kun pelätä epäonnistumista niin ettei yritä. Ja että silkalla tahdonvoimalla pötkii pitkälle.
We can do it!




4 kommenttia:

  1. Oon ihan koukussa näihin kuviin ja teksteihin, kiitos lisää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kumarrus, tämä piristää jatkamaan blogihöpsötyksiä :)

      Poista
  2. Mulla kylmät vintinportaat toimii jääkaappina,kun itse kaappi tursuaa yli.
    Ei uskoisi,että noin nätti emäntä on myöskin aikamoinen työmyyrä ja tuntuu tekevän mitä tahtoo,muut tekee mitä osaa.
    Yhdyn edelliseen kommentiin.Hyvää vuotta 2017!

    VastaaPoista
  3. Voi, lämmin kiitos ihanasta tsemppiviestistä! <3 Kaikkea hyvää tähän alkaneeseen vuoteen :)

    VastaaPoista