lauantai 5. syyskuuta 2015

Tytön huone...


 Tammikuu 2015



Heinäkuu 2015





Kuka lie oli pönttöuunin luukunkin vienyt mennessään ja murjonut sitä irrorraessaan koko ympäryksen...
Löysimme onneksi kympillä hämeentien kirpparilta uuniin luukun, kauniin ja hyvän.
Mies sen sovitti paikalleen


Se on hiomati ja maalaamati, talvella sitten...


Listoja puuttuu, ovenkarmitkin odottelevat rapsutusta ja maalia...


...mutta kaikki aikanaan, menee tämä näinkin, pienine kolhuineen, joita leikkiessä eittämättä tulee lisää.


Sähköjohdot lastenhuoneisiin on vedetty, pistokkeet ovat myös paikallaan, vain kytkemättä vielä päälle.
Jahka yläkerran makuuhuoneemmekin on valmis, kytketään sitten koko yläkerta kerralla.
Siksipä vaeltelee tuota mustaa roikkaa siellä sun täällä vielä.
(Enkä mä jaksa stailata mitään kuvista pois, tämä on meidän perheen remppapäiväkirja ja minusta nuo kaikki vaiheet ja säröt saavat näkyä).


Pienet apurit tammikuun pyryssä auttoivat vanhan repimisessä...






 Tunkkaisista tapeteista ei tietoakaan, me pidetään tästä uudesta valoisuudesta.
(Opetustaulujen kohdalla oli kaksion vanha keittiökompleksi).



Ystävältä saadut vanhat oppikirjan sivut laitoimme washiteipillä suoraan seinään, sopivat kehykset ovat vielä löytymättä.










Hän pitää norsuista, Aku ankoista, piirtämisestä ja little pet shopeista.
Pieni tyttö, ekaluokkalainen.


Pikkuveikka oli kuvaus assistenttina, tuo pyjama on sen lemppari, hän tähdentää että se ei ole mekko, mutta yhtä mukava kuin mekko. Vaihtaa kotiin tullessa vaattensa aina tuohon, eli on täällä aina yöpuvussa kun se on niin mukavaa. Hassu.





Vanha Ikean puinen tv- kaappi on kokenut monia kolhuja, kätkee sisäänsä vanhan kuvaputkitelkan (Sonyn jonka olen toivonut joka muutossa hajoavan, sen joka painaa ehkä tonnin, mutta joka on isännän ensimmäinen ostos ensimmäisestä tilistä vuonna nakki ja kirves ja jota ei hävitetä ennenkun se hajoaa, mun harmikseni se ei hajoa koskaan! Vaikka talo sortuisi niin se varmasti seisoisi rakennusjätteen keskellä ja välkyttäisi Hei me lennetään-elokuvia,  mun kiusakseni, en voi sietää ko. sarjaa, mutta isännän koko huumorintaju kiteytyy niihin, näin me ollaan erilaisia, täydennetään toistemme höpsöyksiä),Wiin ja dvd -härpäkkeet. Lapset ovat sen tarroittaneet ja äiti vaihtanut indiskan posliiniset vetimet.
Haaveissa on uudelleen maalaus tällekin mööbelille, joskus, juuri nyt kaiken ajan vievät ikkunoiden sisäpokien kunnostukset (äsken yhden Hercule Poirot- jakson aikana naulasimme, lasitimme ja kittasimme tasan kolme pokaa, näppitarkkuus nopeutunut huomattavasti. Ikkunoiden lisäksi tapetilla on lämpöeristäminen, syksyä pukkaa eikä yksinkertaiset lasit tai kylmä eteinen kauheasti lämmitä.



 Siinä missä me isonsiskon kanssa väännetään kättä huoneen edes jonkinlaisesta järjestyksestä, tai sen ylläpitämisestä, kolmevuotias kampaa aamuisin peiton hapsutkin suoriksi ja vetää herneen nenään jos värityskirja on vahingossa tehtäväkirjapinossa tai jopa aivan väärällä hyllyllä.
Hän ei siedä epäjärjestystä.
Jokin geenihyppy.



Kurkistus vielä nelijalkaisen lapsen huoneeseen.
Yläkerran kahden asunnon välillä oli hassu käytävä, mies ehdotti makuuhuoneen laajentamista, mutta halusin koirille ihan oman paikan ja tämä vaikutti loogiselta sellaiselta.


Maalasin äkkiseltään vain seinät, lattia vielä saa harmaan pinnan, katto valkoisen.
Portti tuossa on lähinnä yli-innokkaita lapsivieraita varten, ei koiran pitelemisesä sisäpuolella vaan mukuloitten ulkopuolella, kun viiksivallut väsähtävät prinsessaleikkeihin. Että niillä on jokin oma paikka minne mennä rauhoittumaan, missä saa olla rauhassa kun leikit yltyvät huimiksi, lapset tietävät jo että koirat menevät tuonne kun haluavat rauhaa ja silloin koirien täytyy saada nukkua rauhassa. Tuonne ne itse könyää yöksi nukkumaan omalle futonilleen ja siellä on kipot ja kapot, luut ja tärkeimmät lelut, onnea on oma nurkkaus.


Joskus raahasin koristekäyttöön vanhan oven jonka alaosa oli puolimätä, nyt tuumasin että se menee lopullisesti pilalle ulkona, sahasin mädän osuuden ronskisti poikki ja pistin ruokanurkkaukseen taustaksi, panelia suojaamaan..


Peräkonttimyyjäisissä silmiin osui tukevaa metallia oleva kauha, kuulemma jonkinsortin maatalouskauha, lähti euron hintaan matkaan, aivan täydellinen roikkumaan nappulasaavin kylkeen annostelukauhaksi.



Pieni, kohta 9kk hauveli, rupeaa jo nyt olemaan aikas vakuuttava murtohälytin, saas nähdä mikä kromosomihirviö siitä kasvaakaan, sen verran on ollut huimaa tuo massan ottaminen viimeaikoina.


Rappusista vielä kuvaa tästä vinkkelistä, mun mielestä nuo koristeleikkaukset on ihanat.
Jossain vaiheessa rappuset pukeutuvat samaan sävyyn eteisen lattian kanssa.
Aikanaan.
Keskeneräisyyttä oppii sietämään.




 Tänään meillä olikin humua.
Mietin tarjottavia, päädyin marenkikakkuun, kävi gluteenittomille ja laktoosittomille, poisti makeannälän kertaheitolla.




 Mä en osaa tehdä ruokaa resepteistä, mies joskus vitsaili että mulla on lievähkö auktoriteettiongelma, joten en osaa seurata ohjeita vaan rupean kuitenkin säveltämään omaa showta.
Ei mulla ole sellaista, mä olen vaan vähän levoton jaksaakseni mittailla asioita sen suuremmin.
Nyt kuitenkin ajattelin kirjata seokset ylös notta muistan seuraavallakin kerralla...tehdä edes sinnepäin nimittäin.

Marenki:
6 munan valkuaista
3 dl ruokosokeria
ripaus vaniljaa

Koko komeus kakkuvuokaan (itse vuorasin leivinpaperilla kun en halunnut voidella)
120 c 2-3h (muistaakseni)

Väliin reilusti lakkahilloa, mustikoita ja sokeroimatonta laktoositonta kermavaahtoa.
Laktoositonta tummaa suklaata raastettuna ja hedelmiä/marjoja koristeluun.
Yhtä simppeli setti kun leipojansakin...













Ihanaa viikonloppua!

2 kommenttia:

  1. Ihanaa viikonloppua sinne myös - niin elämänmakuisia kuvia.

    VastaaPoista
  2. Ihan uskomaton muutos. Kyllä kelpaa nyt pikkuväenkin huoneita asuttaa.
    Minkä rotuinen tuo teidän koira on? Näyttää tanskandoggilta.

    VastaaPoista