maanantai 17. elokuuta 2015

The vaatehuone...



Mittani tuli täyteen ryppyisiä vaatteita jätesäkeissä ympäri kämppää.
Niinpä oli aika rykäistä vaatehuone kuntoon.


Kahden päivän (yön) hiomisen ja maalaamisen se otti.
(niin ja tavaran hävittämisen, uunin purkamisen...)



Aiemmin hehkuttamani Sateenkaarivärien maali vaihtui takaisin Uulaan ja Ottosson maaliin.
Kuivuessaan ja asettuessaan Uulan pinta miellytti silmääni kuitenkin enemmän...


Niinkun mä olen lastulevyä angstisesti vihannut niin jouduin nielemään ylpeyteni ja suuntaamaan suureen ruotsalaiseen.
Nimittäin olen kuukausia kyttäillyt joka ikisestä formaatista täyspuisia (mielellään vanhoja) kaappeja tai lipastoja tilaan, niiden sattumatta kohdilleen. Hankalat mitat tuossa vinokaton alla...

Vaatehuone oli saatava kohtuullisessa ajassa ja hinnassa valmiiksi ja koska ikkunankunnostukset, lämpöeristykset ja muu akuutimpi prokkis painaa päälle, oli kaappien rakentelukin nyt unohdettava.
Niinhän siinä kävi että nappasin massalipastot kainaloon, rekkejä, tankoja ja säilyttimiä jättibumpsin.
Sain kyllä pari lastulevynäppylää ja lähestulkoon itkupotkuraivarit niitä kootessa.


Onnea on ruumisauton mallinen biili jota ei turhat muotoilun kukkaset ole piinanneet, vaan käyttömukavuus ajaa kauneuden edelle kuusnolla.
Tuonne ne sujahtivat, seinällinen lipastoja, säilyttimiä ja härpäkkeitä plus kaksi lasta.
Vanhassa vara parempi!




Aikas kiva, vai mitä.
Otin äkkiä kuvan ennen vaatekaaosta,
vaattet ovat "hiukan" prosessissa vielä kulkeutumaan niistä säkeistä säilyttimiin, kirpparikasoihin, silitettäväksi jne lajitteluun.
Onks muuten paha jos omistaa kuudet kumisaappaat?




Painuin hakemaan hiukan erilaista pakkelia tuolta KooCitymarketista, oli nääs ihan konsulentti paikalla. Pyysin testaamaan oikean sävyn meikkivoiteeseen nyt noin asiantuntijan silmin, hippasen tädin suupieltä repi kun nykäisin hihan ylös "jooo-oh, kait se tohon maalitahrojen väliin mahtuu".
Remppa-arki saa ihan uusia sävyjä elämään...


 ..uskoisitko näiden kenkien eliniäksi tasan viikon.
Tiedättekö, niin mahtavaa tököttiä kun pellavaöljymaali onkin niin se ei lähde hankaamallakaan irti, (varsinkaan kuivista jalkapohjista) tai epäilen että hangata saisi niin että siinä vaiheessa kun maali poistuu niin paistaa jo sääriluu alta.

Lenkkituttavuus kysyi, mitenkäs remontti; osoitin koiran kylkeä; "tuo harmaan sävy tuossa piskissä on meidän muuri, aika kiva eiks, ja tää sävy mun hiuksissa on katto...ja odotas täällä pohkeessa on tuo seinän sävy, eiks aika kivat sävyt, juu..."

Päätin viskata lappuhaalarit nurkkaan ja hakea itselleni mekon, sellaisen joka käy  alaosia vaihtamalla tilaisuuteen kuin tilaisuuteen (odotushuoneen eukkojenlehti tiesi kertoa että joka naisella on oltava vastaava kolttu) ja sijoitin Creamin unelmankauniiseen tunikaan.
Olin lähdössä fiinisti kaupunkiin ko. ryijy niskassa, kun näin roska-auton kaartavan pihaan, ajattelin äkkiä auttaa, koska meidän tonkka painaa aikas härskin paljon keskivertoa enemmän. Sännätessäni mielikuvituksellinen viitta hulmuten apuun, kuului skriiits. Tuonne tyyrpuuriin tartti hirviaidan pätkä ja arvanettekin varmaan että pitsisomisteet saivatkin yllättävän punk-henkisen säväyksen.
Mun hyppiessä tasajalkaa ja keksiessä erinäisiä synonyymeja harmitukselle sai roskakuskikin aivan uusia voimia sinkaistessaan astian kyytiin ja pinkoen takavalot välähtäen pois,
Meinasi raukka kait että olin aikeissa tulla antamaan vähemmän rakentavaa asiakaspalautetta huitoessani nuppi punasena talon kulmalla.
Koita tässä nyt sitten olla avulias, naisellinen ja tehokas.



Meillä on ollut aikas äksöniä viimeajat.
Viikonloppuna oli harvinaista herkkua, lapset mummilassa ja meillä ukkokullan kanssa kokonainen viikonloppu villeinä ja vapaina.
Suljin puhelimeni lauantai- aamuna ja heti mieli lepäsi.

Mikään ei piipannut missään, kukaan ei vaatinut mitään, olin koko maailmankaikkeuden tavoittamattomissa.
Se jos mikä tekee hyvää sielulle ja mielelle.

Nautin kaupungilla hyvää katkarapurisottoa kaksin- rauhassa.
Ilman että oli pakottavaa tarvetta ikuistaa tekotaiteellista kuvaa annoksesta intellektuellilla tekstillä sosiaaliseen mediaan ja kytätä ruokailutapahtuman ajan tykkäyksiä ja unohtaa siinä sivusssa nauttia koko pöperöstä. (niinkin on saattanut käydä, hah).
Oli mulla kamera mukana, nautin tuossa sivuvaunussa tuulenvireestä, maisemista ja ihanasta loppukesän tuoksusta.




Oli ihanaa olla ilman aikatauluja, mennä mihin mieli teki, vetää keuhkot täyteen ilmaa.




eksyttinpä ralleihinkin...




 Tää tyyppi senkun kasvaa...



Yksi elämänvaihe on takana; luovutimme vanhan kodin avaimet.
(ja roudasimme loput rojut pois, ähh, niitä kertyi vielä kaksi kärryllistä, puuh, kuka tätä tavaraa on meille kantanut?!!)

Hyvästi vanha koti...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti