tiistai 17. helmikuuta 2015

Mikä ihana valo!


Keväinen moi!
Ihan pakko jakaa pari Sulo-kuvaa, mä niiiiin rakastan tota kattia.
En ole ennen ollut kovin kissa-ihminen, mulla on ollut noista viiksivalluista sellainen mielikuva että ne lusmuaa karkuun ja raapii silmät päästä jos meet lähelle.
Mutta meidän Sulo valloittaa kaikki, mä sanon sitä kissamaailman Hatchikoksi, jotenkin huvittavaa kuinka se lähtee hakemaan tyttöä tasan 12.15 eskarista, töröttää pihalla meidän koiran kanssa vierekkäin  tyttöä odottaen ja sitten kotimatkalla maukuu niin kauan että saa kantopalvelun kotiin.
Katsoo siinä sylissä koiranulkoiluttajia just sen näkösenä että "tyhmä koira kävelee, viisas kissa osaa hankkia palvelua!"
Se käyttäytyy kaikessa muutenkin niin hassusti, lähtee autoilemaan mielellään, istuu pöydässä ja osallistuu keskusteluun, nenuttelee meidän terrierin kanssa...on se vaan niin persoona!


Toisten koulutie on vähän hassumpi :)



Tämä on odottanut kevättä kun kuuta nousevaa ja lisääntyvä valo on saanut ihan pähkinöiksi!

Eilen paistettiin suuri rasiallinen lämpimiä lettuja, käärittiin ne pyyhkeeseen reppuun ja kylkeen termoksellinen lämmintä glögiä.
Vietettiin kiva iltapäivä perheenä rannan leikkipuistossa, riehuen ja sitten nauttien kirpsakassa auringonpaisteessa lämpimäisiä lettuja kera paksun kermavaahdon.
Simppeliä, vaihtelevaa ja piristävää rikkoa kaavaa, ei päivällistä aina tarvitse syödä sisällä ja joskus perunan voi korvata kermalla.
(paitsi minä :D)

Kermasta tulikin mieleeni, olen  sanonut etten kauheasti makeaa syö, muttamutta.
Nyt kun aloitin 1.1 herkkulakon niin täytyy sanoa että mulle se vähäkään ei sovi, usein mulla on  oli tapana ottaa ihan vaan yksi keksi iltapäiväkaffella, kaupungissa käydesä nyt voi syödä pullan lasten kanssa, kaverit kun tulee niin vähän leivotaan...niistä ilmeisesti kertyy aikalaisesti ihan ohimennen, en nimittäin ole tehnyt mitään muuta erikoista kun jättänyt kuningas sokerin ja peräsimestä on sulanut viisi kiloa, turvotus on poissa, jaksan enemmän, en ole kokoajan ärtynyt ja energiaa riittää ihan erilailla.
Joten näillä jatketaan, yksikään pulla ei voi enää korvata tätä hyvää oloa!













 Tänään pitäisi kammeta raksailemaan, ulkokuorikin näyttää jo näin hienolta!
Huonot laudat on vaihdettu uusiin, vanhan mallin mukaan sahalla sahattuihin. Hirsimiehemme lopetti työnsä viikko takaperin, tuli vähän haikea olo, tästä me puurretaan kaksin loppuun sitten. Hän kyllä onneksi lupasi antaa vinkkejä ja kuulemma saa soitella jos tarvitsee ammattilaisen näkökulmaa.

Sovittiin jo ennen talon ostoa että jos remontti rupeaa yhtään rassaamaan niin otetaan parin päivän hajurako, mä nyt kyllä ihan nautin kaikesta pakertamisesta täysillä. 
Tässä tuli kuitenkin luova viikon tauko, saatiin norovirus, huhhhuhhh mikä tauti! (onneks ei sairastella usein).





Naurettiin mun naisellisille käsilleni Whatsapissa ja tajusin että en ole eläissäni, ikinä käynyt manikyyrissä. Enkä mä kyllä ole koskaan kokenut mitään kompleksia siitä että eletty elämä ja tehty fyysinen työ näkyy käpälistä.
Olin kerran kolme kuukautta sihteerikkönä, se riitti. Mun kehoni ja mieleni vaatii fyysistä työtä, en ole oikeen koskaan ymmärtänyt sitä että päivä istutaan ruudun ja toimistotuolin välissä ja sitten sännätään isolla rahalla pumppaa ja jumppaa. Mä tykkään siitä että se rehkiminen myös toisi jotain konkreettista hyötyä, mutta täähän onkin nyt vaan mun takapajunen ajatukseni.

Mä en ole koskaan kauheasti erotellut miesten ja naisten töitä sinänsä että moottorisaha ja jakoavain on mun silmissäni ihan unisex- malleja, joskus toki on kiva tekeytyä kauhean avuttomaksi ja hennoksi, mutta noin yleensäottaen jos jokin ala tai asia kiinnostaa tarpeeksi niin sen kyllä oppii.
Toisaalta mä olen turhamainen ja tykkään kaikesta naisellisesta.
Autoalalla vielä työskennellessäni eräänä kesänä pelmahdin juhliin 15 sentin korot ja pitsimekko ojennuksessa-ja kädet kyynärpäitä myöden pinttyneessä autorasvassa, rakas äitimuori (jolla on tapana ilmaista asiat ilman suodatinta) sanoi; "toi se vasta idiootilta näyttääkin!"
Sou what...

Eräs ystäväni kysyi raksalla poikettuaan että voi kauhea, miten ihmeessä te osaatte?
Ei me kaikkea kyllä osatakaan, mutta kun se kiinnostaa niin asioista ottaa selvää, funtsii, vertailee ja kysyy jos ei tiedä. Mä näkisin että kuka vaan oppii ihan mitä vaan, tai no melkein ainakin, mulla ei edes opettelu auta siihen että laulunlahjat puuttuu kokonaan, mutta noin muuten....

Joten jos jokin asia vaan kiinnostaa niin siitä ottaa selvää, kokeilee, erehtyy, kokeilee, onnistuu lopulta ja oppii.
Suomalaisen sielunmaisemassa usein vaan on niin kova pelko epäonnistumista kohtaan että ei uskalleta edes yrittää, tai niin suuri epävarmuus, että lannistutaan jo alkutahdeissa.
Pitää yrittää, erehtyä, osata nauraa itselle, yrittää taas ja uskaltaa taputtaa itseään olkapäälle...

Reipasta kevään alkua!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti