tiistai 24. helmikuuta 2015

Vauva


Niinhän siinä kävi, isoa koiraa oli ikävä ja tämä hassunaama vain tuntui olevan puuttuva linkki meidän omituisten otusten laumaan, saanko esitellä Lyyli.

Hän on herttainen pieni täystuho, ihan vasta vauva ja kotiutui juuri, kohta meidän jackrussellin kokoinen hössöttäjä.
Nukkui kotimatkan rintaa vasten ja asettui taloksi heti meidän huvikumpuun.
Sisu ja Sulo nuuhkaisivat tulokkaan ja toivottivat laumaan omalla hassulla tavallaan, yhtään ei kukaan sähissyt, murissut tai ihmetellyt, kaveri sulahti joukkoon siltä hännänheilautukselta. 


Mulla ei oikeastaan ole montaa metodia kasvatuksessa, sama pätee neli-ja kaksijalkaisiin pikkuisiin; ravintoa, huomiota  ja ihan kokoajan messissä mukana.
Oli itsestäänselvyys että kaveri kulkee messissä ihan niinkun meidän muutkin karvaiset ja karvattomat perheenjäsenet. En oikein ymmärrä miksi ottaa koira jos se nököttää pirtissä yksin.
Tänään istuin ystävän kanssa pari tuntia sisäleikkipuistossa, juotiin kaffea, vaihdettiin kuulumiset, muksut viiletti härveleissä ja Lyyli nukkui mun takin alla koiran unta viiksikarvat väpättäen.




Aika paljonhan tuo palleroinen nukkuu ja lapset tietää että pentua ei saa herättää, ollaan ihmetelty kotona kaikessa rauhassa ja annettu kotiutua.
Kauppareissuun koppastiin kuitenkin kaveri messiin ja kovin oli täräkkänä seuratessaan pojan sylistä kuinka kerättiin työkaluja kärryyn biltemasta.


Kauppareissulla se sitten nukahti omaan laukkuunsa...





 Me ollaan lomailtu ja käyty hoplopissa, puistoilemassa ja vaikka mitä.



 Taloprojekti näyttää myöskin niiiiiiiin hyvältä.
En voi uskoa että meillä on isoimmat työt joi tehty, ulkovuori läjässä, poistoputket vedettynä, lattiat paikallaan (kiitos näppärän miehen), nyt vaan kuulkaa raivokasta hiomista, maalia, huokolevyä ja tapettia pintaan ja sittenhän sitä on jo osoitteenmuutos edessä!


Tapeteista sen verran että tänään sain William & Morrisin tapettikirjan kotiin ja koin suurta tapettirakkautta näihin käsin painettuihin ihaniin paperitapetteihin!
Tätä olohuoneeseen?



Selluvillan laitto oli yllättävän helppoa.
Täyttö, kevyt painelu rautaharavalla, täyttö, painelu jne.
Liian tiiviiksi tuota ei saa painella, mutta moni ammattilainen silti liputtaa tiivistämään hippasen ohjetta tiiviimmäksi, tuo kuitenkin painuu hiukan. Itse jätimme tuosta keskeltä jopa ihan hiukan koholleen. Päälle hengittävä ilmansulkupaperi ja ilmansulkuteippi.
Minä kiinnitin nitojalla niin että pysyy hyvin paikallaan.
Näihin huoneisiin jouduimme hankkimaan uudet lattialankut, muissa huoneissa onneksi voimme kierrättää wanhat alkuperäiset.
Lattioista ja pinnoista kuvaa myöhemmin, taasen on nää kamerakännykuvia, josko joskus muistaisin ottaa kameran kainaloon.





Kuka väittää ettei raksalla voi olla turhamainen?! :D
Vaihdoin lauantaina jouhevasti nitojasta suoristusrautaan ja liidin ystävän kutsuille.
Ps. Kiitos J ja M lauantain lastenhoitoavusta, nää olivat aivan onnessaan kivasta päivästä ja teidän ansiosta projekti eteni taasen leijonanharppauksin! <3
...Ystävät, mitä tekisimmekäänm ilman teitä!


Siskojen kanssa meillä on prätkäkuume kovimmillaan, sama juttu joka ikinen vuosi kun asfaltti alkaa pilkistää.
Wilhelminalla on "uusi" lelu suoraan kultaiselta 50-luvulta ja whatsapp piippaa jatkuvasti remppapäivitystä mitä uutta tänään on hifistelty jotta päästään lumien sulettua tienpäälle.
Voin kuvitella kuinka on ajokamppeet viimesen päälle ja punaset takapuolen päälle asti ulottuvat hiukset hulmuaa tuulessa kun maaliskuu taittuu huhtikuulle.
Alina taasen kollaa kyykkyjä nettimotosta...Sen luonteella kortti kuivuu ennenkuin ensimmäinen tankillinen on ajettu loppuun.

Meillä kolmella fillarit kuvastaa luonnetta, nuorimmalle pääasia on fiilis, nostalgia ja äänet, keskimmäisellä on yksi ainoa vaatimus, pitää päästä lujaa, mieluusti vielä vähän lujempaa.

Meilläkin oli kohtalaisen pirteä prätkä- kunnes lapset tuli kuvioihin, sitten me pelättiin toistemme puolesta ja pistettiin turhan ärhäkkä fillari lihoiksi, tilalle tuli halpa, käytännöllinen ja edukas pitää-Ural. Mahtuu koko porukka kyytiin, pikkuset sivuvaunuun ja me fillarin päälle.
Huoh, niin se vanhemmuus muuttaa- järkeväksi ja varovaiseksi, mutta tylsäksi en taivu!
Ja jos totta puhutaan niin mä haluaisin hetkittäin gixxerin takas, tykkään siitä että kahvasta vääntäminen saa muutakin aikaan kun tärinän joka juristaa paikatkin hampaista, nooh mutta ainakin uralissa on fiilistä :D


Siskon IC






Keväistä fiilistä sinne!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti