perjantai 26. joulukuuta 2014

Suru


Olin ajatellut tulla kirjoittelemaan joululomasta, siitä kuinka äiti oli taas ylittänyt itsensä ja  herkkuruoat jälleen kerran olivat aivan mahtavia, laatikot, soossit ja kakut ja leivät...
Siitä kuinka ollaan saunottu, pelattu porukalla ja vain latailtu akkuja ensi vuoteen, ottaen iisisti, suklaata syöden ja pulkkaillen, nauttien vapaista hyvässä seurassa ilman kiirettä.

On toki tehty näitä kaikkia, mutta silti mieli on musta, ajatukset vain karvaisessa ystävässämme.


Lähdettiin keskiviikkona illasta pulkkailemaan koko perhe ja ihmettelin kun Aada ei pyrkinyt mukaan, halusi vain nukkua.
Tultiin takaisin niin kaveri kapusi sänkyyn, mihin ei saisi edes tulla ja sohvalle, syliin, lähelle. Meidän terrieri nukkui kaverinsa kyljessä ihan kuin lohduttaen, ajattelin että kylmä ilma vaan väsyttää.

Torstai -aamuna kaveri nukkui kun syötiin aamupalaa, Sisu tuli keittiöön ja oli niin stressaantunut että laski alleen, ihmeteltiin että mitäs nyt ja menin Aadan luo niin sekin oli laskenut alleen, ja mennyt huonoksi, ei jaksanut nousta ja näin vatsan turvonneen.
Kiidätin kaverin päivystävälle eläinlääkärille, itkin hysteerisesti koko matkan ja paruin odotustilassa velton koiran kanssa, tiesin että ollaan viimeisellä reissulla kahteen tyttöön.

Lääkäri otti sisään ja totesi sisäelinten pettäneen, pernan ainakin...
Siinä minä istuin lääkärin kylmällä lattialla rakas ja uskollinen ystävä sylissä täristen ja rutistaen rintaani vasten kun muruseni nukutettiin pois kärsimästä enempää kipuja.
En tiedä kauanko siinä sylikkäin istuttiin ja itkeä vollotin niin että kyyneleet virtasivat pitkin tummaa turkkia.

On tiedättekö aivan käsittämätön tunne lähteä kotiin ilman ihmisen parasta ystävää, pelkkä panta ja hihna toisessa- ja 300euron lasku toisessa kädessä.
Odotushuoneessa parkumistani kuunnellut nainen kapsahti kaulaani, sanoi; "en tunne sinua mutta pakko halata".
Siinä hän sitten rutisti tiukasti-tuntematon ihminen, kun tärisin ja valutin kyyneliä pitkin tuulitakkinsa selkämystä. Kyseli, lohdutti ja otti osaa.

Tokenin sen verran että uskalsin auton rattiin.
Kotona olohuoneessa lojui tyhjä peti ja Aadan aappa-apina, unikaveri jonka se haki viereensä yöksi ja jota kanteli iloisesti huoneesta toiseen.



Itkettiin silmiä päästä koko päivä ja suunnattiin mummolan hoiviin...

Ehkä kaikkein raskainta on miettiä että tämä kaikki on ehkä jonkun sairaan ihmisen tekosia.
Käytin kesällä Aadan terveystarkastuksessa ja rokotuksissa ja lääkäri kehui kuinka terve koira meillä onkaan. Ja totta, ei koskaan ole ollut mitään vaivoja, ei mitään.
Yhtäkkiä vuorokaudessa kaikki sisäelimet pettävät ja toinen meni heikoksi.
Tuntuu oudolta.
Mieheni totesi että meidän toinen koira ja kissahan oksensi myös tiistaina ja keskiviikkona, totta. Kyselin naapurustosta niin kahden muunkin perheen koirat olivat oksennelleet tiistai-keskiviikko välillä.
Aada oli kuitenkin ainoa joka meni vapaana ja tonki ojia kaikessa rauhassa.
Netistä katsoin niin lähiseudulla oli raportoitu joulukuun aikana myrkkysyöteistä.
Mietin että lietsonko nyt hysteriaa, yritänkö väkisin löytää syyllistä, selitystä.
Mutta aika hullulta tuntuu että koira joka vielä tiistaina hyppeli, kerjäsi herkkuja ja juoksi metsässä, yhtäkkiä ilman mitään ennakko-oireita turpoaa ja kuolee.

En tiedä onko mitään myrkkysyöttejä, mutta Aadan oireet viittasivat myrkytykseen ja siksi ajattelin aiheesta kirjoittaa josko tutut tämän lukevat ja ovat tarkkana lenkillä. En halua yhdenkään koiran kokevan samaa kohtaloa, tai yhdenkään perheen tälläistä menetystä. Meillä on aivan ihania naapureita, ja loistava naapurusto, kiitos tsempeistä ja osanotosta.
Sydämessä on valtava kaipaus.

Rakastit ehdoitta.
Tiesit kertomatta.
Olit aina uskollinen.
Puolustit perhettä.
Olit rakas, ihana pieni hössöttäjämme.
Ikävä on suuri....






Mua ei juuri nyt lämmitä mikään, mutta Aadan kuvia etsiessä katselin samalla kuvia viime kesältä. Mietin kuinka odotankaan kevättä, kesää, muuttoa omaan kotiin.
Ehkä nämä kaikki suuret elämänmuutokset ja puuhat saavat surun muuttumaan lämpimiksi muistoiksi tuosta karvakorvasta, surun hellittämään.



Turha sanoa että sehän oli vain koira, jokainen karvainen otus kattomme alla on perheenjäsen ja ollaan kovin kiinnytty noihin hassuihin karvakamuihimme.
Aina jos on huono päivä tai murheita, saan karvaisen pään syliin, tai kehräävän kyljen jalkaa vasten. Eläin ymmärtää ja eläin lohduttaa, kysymättä, vilpittömästi ja omalla hassulla tavallaan. Eläimet ovat ihan omia persooniaan.

Kesää odottaessa, muutama kesäinen kuva.
Pitäkäähän huoli toisistanne, karvaisista ja karvattomista ystävistä!















3 kommenttia:

  1. Pakko kommetoida vanhaan postaukseen, että kuvailit juuri tekstissäsi osuvasti kaasuuntumisen sekä vatsalaukunkiertymisen. Luultavasti koira on kaasuuntunut edellisen päivän ja yön, jonka jälkeen vatsalaukku on lähtenyt kiertymään, joka aiheuttanut sisäelinvauriot. Koiran rotu huomioiden, sanoisin että kyse on melko varmasti vatsalaukunkiertymästä. Kommentoin lähinnä siksi, että jos vastaavaa oiretta tulee esim. uudella koiralla, niin koira voidaan alkuoireiden perusteella jo joko letkuttaa/leikata, jos lääkäriin päästään heti kaasuuntumisen alkaessa (apaattisuus, oksentelu, läähätys, lopuksi turpoaminen).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa!
      kiitos kommentistasi, kysyin lääkäriltä ensimmäisenä onko kyseessä vatsalaukun kiertymä, ystävän doggille tuli kiertymä ja tiesin oireet entuudestaan.
      Lääkäri kuitenkin sanoi oireiden olleen monimuotoisia...soitin vielä myöhemmin selvitystä kuolinsyystä ja kävin asiaa lääkärin kanssa läpi, mutta kaveri oli jo tuhkattu joten varmistusta ei ikinä saatu kuolinsyylle :, (
      ...

      Poista