lauantai 6. joulukuuta 2014

Oho, ostettiin talo!


Tässä meidän kylällä on sellainen melkein satavuotias mansardikattoinen talovanhus.
Maailman kauneimman sinisen sävyn alla surkeasti nurkkiaan narisutellut helmi.
Joka kerta kun sen ohi liikuin, sydän muljahti asteen verran paikaltaan, niin surkea tuo oli rikottuine ikkunoineen.
Minähän sitten selvitin omistajan ja ruvettiin vääntämään kauppaa.

Heti ensimmäisenä kävi selväksi että vaikka myyjällä ja meillä oli yhteisymmärrys ja hän halusi myydä talon meille hyvin huokeasti jotta pelastaisimme palan paikkakunnan historiaa, niin näin helposti ei asia mennytkään.

Väänsin kunnan, ELY-keksuksen ja valtion kanssa kättä monta pitkää viikkoa ja monen sadan euron puhelinlaskun verran.
En nyt pohjamutia myöden selitä tätä stooria mutta sen sanon että helpolla ei tämä projekti ole startannut, eikä vanhaa taloa noin vain pelasteta.

Päristin kunnantalolle nenänpää huurussa prätkällä vielä reippasti marraskuulle ja taistelin talovanhuksesta apinan raivolla.
Lopulta mulle tuumattiin; "et taida antaa hevillä periksi"!
-"Juu en edes rockilla"
Tahdonvoima kannatti.
Nyt tuo sininen on meidän.



Ensimmäisillä kerroilla kun talon rikotusta ikkunasta taskulampun ja sorkkaraudan kanssa kiipesin taloa tutkimaan, (myyjän luvalla) lähtiessä kuistin kaapista lehähti tämä.
Samanlainen keräilykuva mitä olin lapsena saanut mummilta, mutta sellainen jota minulla ei vielä ollut. Ihan kun talo olisi kuiskannut älä jätä...

Tuo oli magneetilla keittiössä ja muistutti sinisestä joka päivä.
Unelmasta johon ei kovin moni muu uskonut.

Tiedättekö ihan samalla lailla kun jos ihmisen maine saa kolhun ja johtaa kyräilyyn, niin voi käydä talollekin. Aikanaan tuo sininen unelmani on rakennettu 20-luvulla paikallisen sahan työntekijöille, mutta vuosien kuluessa se onkin päätynyt katoksi laitapuolen kulkijoille ja pilvien huimapäille, eikä nämä kaverit ole pulloon sylkeneet. Ehei, tänään kerättiin pitkälti toistakymmentä kassia tyhjiä pulloja eikä loppua näy. Mies tuumasi että tän projektinhan kustantaisi näillä jos olisivat pantillisia. Mutta eivät ole, ovat nääs olleet taloudellisia ja ostaneet kotipolttoista ja naapurista verovapaita.

Minä luen nämäkin plussaksi. Plussaa on se ettei edelliset asukkaat ole olleet mukavuuksissa kovin vaativia ja sisäsuihkut, saunat sun muut hömpötykset on jätetty tekemättä, (tontin laidalta löytyy myös huussi ja sauna). Näinollen meillä ei ole kousteusvaurioita, lahoja suihkutiloja, eikä kaakeleiden purkua edessä. Hyvä niin.

Hirsimiehemmekin ihmetteli että miksi ei hyvällä paikalla sijaitseva ryhdissään seisova hirsitalo ole jo myyty aikoja sitten.

Mutta se on se maine, me ei olla täällä asuttu niin kauaa että olisin edellisiä asukkaita nähnyt (talossa on ollut neljä erillistä asuntoa) mutta kaikilla tuntuu olevan vahva mielipide asukeista ja talon värikkäästä historiasta, sillä on ollut tietty leima.


Sitten tuli ennakkoluuloton emäntä ja sai mahti-idean tehdä huumeluolasta unelmakoti, nyt se on meidän huvikumpu ja pääsee taas arvoiseensa loistoon ja saa höpsön perheen naulaan ja naputtaan kattonsa alle.

Kyllähän tässä jo kylähullun leima on lyöty otsaan niin ettei se pesemälläkään enää lähde, mutta mitäs siitä, meillä on mansardikattoinen tupa!

Tänään raivattiin ensin pihamaata kaivuria varten ja sitten siirryttiin sisätiloihin, vilkuttelin iloisesti ikkunasta ohi käveleville ihmisille jotka ihmettelivät suureen ääneen kuka hullu tollasenkin projektin alottaa.
Vasta tontille tullut äitimuorini tuumasi "ehkä kannattaa jättää ripsarin laitto raksalle ens kerran, näytät ihan kamalalta".
Olin kun huono versio kissin bändiin, kajalit ja ripsarit tihkusateessa poskipäillä asti, että ainakin on tehty lähtemätön vaikutus tuleviin naapureihin.
Jäkätin miehelle että mikä siinä on ettei voi sanoa jos mulla on naama kun pandakarhulla.
Ei sellaseen kuulemma kiinnitä huomiota -"EI KIINNITÄ HUOMIOTA?!".
Miehet.....

Huomenna musta tulee ikkunankorjaaja, ajattelin näpsänä emäntänä aloittaa ikkunankunnostus -urakan ihan itse (äitien kullannuput ovat harjoitelleet osumatarkkuuttan meidän ruutuihin).
Oon lukenut perinnekorjausoppaita, jutellut perinnekorjaavien ystävien kanssa, kattonu youtubesta ikkunankorjausvideoita, ihan tehny muistiinpanojakin.
Kyllähän näillä meriiteillä yks talo korjataan.
Eiköhän työ tekijäänsä opeta, ja jos ei niin sitten tulee burn outti ja kutsutaan kaverit jelppiin!

Hommaahan tässä riittää, mutta tää emäntä tykkää haasteista, ja "pikkunikkaroinnista".

Taitaa tuo toinen puolisko musta tykätä kun suostuu kaikenlaisiin päähänpistoihin.




5 kommenttia:

  1. Multa taas varmaan kommentit tuplana,miten Tää tökkii näin?
    Mut onpa aihetta hehkuttaakin,siis oiii,iiihhhannnaaa,upeaa,Onnittelut!😊

    VastaaPoista
  2. Onnea talosta!
    Hyvää itsenäisyyspäivää :)

    VastaaPoista
  3. Oi kun ihanaa!! :)

    Onnea, onnea!!! :)

    VastaaPoista
  4. Vauuuuu! Mielenkiinnolla seuraan teidän projektia!

    VastaaPoista