tiistai 16. syyskuuta 2014

Tunti pikku-ukkelin matkassa

 Tiedättekö, yksikään päivä ei ole tylsä tässä talossa.
Meillä asuu kaksi ideanikkaria jotka pitää siitä huolen :D
Tässäpä meidän juniorin aamupäivästä yksi tunti-ja mitä hän siinä ajassa kerkeää.


Mun mielestä pienten ihmisten luovuus ja idearikkaus on mahtavaa...hetkittäin mykistävää...joskus jopa sydäntä pysäyttävää, mutta onneksi pääsääntöisesti hellyyttävän suloista.
Meidän pikku-ukkelille keittiöjakkara on enemmänkin yhden hengen pöytäkalusto.
Hän haluaa usein syödä välipalaa tuolla keittiöjakkaralla.
Söpö!


 Siskon mentyä esikouluun, on hyvää aikaa ihmetellä esikoisen aarteita.
Jos ei pankkipossusta kerran pohjan lukko aukea niin näköjään asian voi ratkaista myös näin innovatiivisesti.


Pientä miestä suuresti rasittavia juttuja arjessa on se jos ei yletä jonnekkin. Kypärää on kovin vaikea saada hyllylle takaisin, mutta nou hätä-näppärä napero rakentaa itse kypärätelineen äidin kumisaappaasta ja keppihevosesta.


Ja jotta arki ei olis niin kamalan yksiväristä niin hän oli kerennyt nakkaamaan punaisen huivin vaaleiden pyykkien sekaan.
Nyt on väriä meidän vaatteissa; läiskiä, viivoja ja punaisia täpliä.


Jos keittiön pöydässä kerran on raot niin onhan niillä oltava jokin syvällisempikin merkitys.
Hän loi sangen innovatiivista taidetta tökkimällä noihin rakoihin kaikkea mahdollista postikorteista-äidin pankkikorttiin...

Tätä tuskin tarvitsee avata sen enempää...
Hän on jo niin iso poika että potta on siis soooooou lääst siison.

Tätä rataa jatkui loppupäiväkin.
Meidän pieni ideanikkari.
Illalla kun oltiin luettu ja kiikuttelin oranssissa kiikkastuolissani ja kuuntelin noiden kahden tuhinaa tuli taas tippa linssiin.
On ne niiiiin ihanat pienet...

Onhan se arki välillä vähän hektistä ja kokoajan tapahtuu, mutta tää leikki-ikä on hetkessä ohi.
Asennekysymyshän se aika pitkälti taitaa olla...myönnän että kun mun uus ripsiväri oli vedetty pitkin terrierin valkoisia kylkiä niin ei ihan kauheesti naurattanut.
Mutta kun en menettänyt malttiani vaan kysyin metamorfoosin syvällisempää merkitystä, sain aika hienon tarinan siitä kuinka ihan tavallisesta jackrussellinterrieristä voi muuttua hurja viidakon tiikeri.
Keskusteltiin asiat läpi ja pestiin koira-eikä sen jälkeen ole kukaan värittänyt mitään ripsivärillä.
Mulla on muistojen kirjassa aika hersyvän hauska tarina tiikerikoirasta kera valokuvan.
Onhan se aika hulvatonta avata tuo muistio vuosien päästä ja nauraa noille jutuille, eihän sitä tiedä jos vaikka kokoais kirjan noista älynväläyksistä. Olis sellasta matskua että vaahteramäen Eemeli jäis kuusnolla kakkoseks.

Niin ja mitäpä sitä voi odottaa jos on ite ollu muksuna niin vahvatahtoinen ja jokapaikkaan kerkeävä...





Oi, näitä syysaamuja ei muuten voi tarpeeks hehkuttaa!


Ystävä toi eilen lähileipomon niiiin kuohkeita pullasia <3
Tänään pidän kyllä leipomispäivän!
...ups, lähti vähän lapasesta, 76 munkkia....
Kiitos ihanille apureille <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti