maanantai 28. heinäkuuta 2014

Helteinen Tallinna ja löydöt...


 Satuttiin miehen kanssa Tallinnan katuja tallailemaan juurikin helle-ennätysten aikaan, koko reissun torstaista lauantaihin paistoi ja elohopea taisi kivuta 30 paremmalle puolen.
Ihanaa <3 Mä rakastan hellettä, eikä juurikaan mikään lämpö ole tälle vilukissalle liikaa.
 Kamerani linssin läpi tallentui jälleen kerran näitä elämää nähneitä, liikuttavan vinoja talovanhuksia. 
Sympaattisia <3
Oltiin ekaa kertaa Meriton Grand conference & Spa-hotellissa joka oli positiivinen yllätys. Hintaan kuului kuntosalin ja allasosaston vapaa käyttö ja tuo oli ehdottomasti siistein kylpylä missä olen hetkeen ollut (en ole muutenkaan kylpylä-ihmisiä).

Istuin ensin höyrysaunassa ja imin keuhkoni täyteen kosteutta ja siitä altaisiin lillumaan ja lopuksi suolasaunaan jossa sai valella ihon merisuolalla ja oikein tuntea kuinka kroppa pehmeni lempeissä lämmöissä suolaan kääriytyneenä.
Ensi kerran tullaan koko perhe, lapset nimittäin olis tuolla altaissa ihan elementissään!
Syksyllä siis uus reissu :)


Irtiottoa arjen stressiin ja liitämiseen.
Ja hetki aikaa ihan kaksin ilman armotonta kiirettä...

Ilmoitin jo etukäteen että en aio jusota kaupoissa, alkaa vaan ahdistamaan.

Toiveissa oli kävellä, kävellä, kävellä ja ihmetellä maisemia ja kuvata noita hassun vinoja taloja.
Istua pitkään syömässä ja samoilla jostain söpö kahvila ja lopuksi kylpylään ja kuntosalille.



 Löydettiin ihan huikea mesta, nimeä en muista mutta tunnelma oli aivan mieletön.
Ihan kun olisi astunut keskelle jonkun Teksasilaisen elokuvan letkeää tunnelmaa, hyvää musiikkia, rennot tarjoilijat ja niin paljon katseltavaa että silmät meinasi mennä kieroksi.
 En saanut kovinkaan hyvää kuvaa hämyisessä vessassa mutta siellä oli aivan ihanan symppikset käsienpesualtaat; vanhaan ompelukoneen jalkaan tehty kansi lankuista ja upotettu sinkkisoikot altaiksi.




 Paras reissu hetkeen, kiitos Muru!
Lapsia oli jo niiiin ikävä...
 Lapset pyytää päivittäin kaivamaan värit esille ja oon vuosien tauon jälkeen itsekin innostunut tarttumaan pensseliin mukana. 

Käytiin toissaviikolla katsomassa huikea Helene Schjerfbeck, Maria Wiik, Helena Westermarck ja Ada Thilén.  -yhteisnäyttely  ,kipinä maalailuun syttyi taasen. Olisipas ihana keretä kursseille pitkästä aikaa...
Huoh, ei vaan aika riitä puoliinkaan mitä haluaisi.
Ja näköjään tuo taiteilukin on laji jota pitäisi pitää yllä, ei ole taidot ihan iskussa enää...

 Kotimatkalla "eksyttiin" rompepäiville ja tein aika huikeat löydöt.
Mua jäi kovasti kaivelemaan kun en kerran iskenyt kiinni Wolkkarin opetustauluun, nyt löysin autoaiheisia opetustauluja sain tingattua huokean hinnan.
Juurikin oikeat sävyt meille ja sopivan krouvi kuvitus!
 Mulla on taasen himo väreihin.
En voisi elää ihan vaaleassa kodissa, kaipaan väriä.
Tyytyväisenä hykertelen etten maalannut valkoisella kaudellani tuota kiikkastuolia, siinä on noin namu alkuperäisväri ja siitä on noussut ihan mun lempparihuonekalu.

 Eräs ystäväiseni antoi lastensa vanhan retropussilakanan .
Meidän peitot olivat hiukan liian isoja tuohon, mutta keksin kiepauttaa tuon laitasuojan päälliseksi keltaista retro-ihanuutta, ja musta toi onkin aika hauska.

 Niin ja sen opetustaulun lisäksi tää romuhaukka teki pari muutakin löytöä.
muistan kuinka  pienenä heiluttelin jalkoja mummulan tuvan penkin reunalla ja muori kaasi omatekemää punaherukkamehua suuuuuresta lasikannusta mukiin.
Mun mielestä tuo suuri lasikannu oli maailman kaunein esine ja mehu maailman parasta.
Ehkä lämpöiset mummolamuistot, sen mehun makeus ja huoleton lapsuus assosioituu niin tuohon kannuun että se vaan on ihan järjettömän kaunis esine.

Olen vuosia vanhan tavaran kaupoissa pyöritellyt noita Riihimäen kannuja ja todennut hinnat pilviä hipoviksi mun budjetille.

Ihan rompetorin ovella oli viimeisessä pöydässä epämääräinen peräkärry täynnä peräkärryn- ja auton osia ja sähköjohdon pätkiä, päätin kollata senkin ja sieltä se pilkisti; kahva, THE KANNUN-kahva.
Huolettomasti kysäisin että mitäs toi vanha kannu maksaa ja sain vastaukseksi neljä euroa.
Suupielet nyki korvia kohden ja ihan pokkana oli tinkaus-tavan takia pakko heittää; "mites kolme?"
No anna kolme...
(mun onneni että monikaan muu nainen ei ehkä diggaa tonkia auton ja prätkänosia, muuten tuo olisi lähtenyt sieltä rojujen seasta jonkun kanssakilpailijattaren matkaan jo aamupäivästä).

Siinä se nyt sitten on mun oma mehukannuni josta saan kaadella muksuille itse tekemää mehua ja luoda ihan omia assosiaatioita ja muistoja.

Muorin kannu on ihan superkokoinen, melkein kaksi kertaa isompi kuin tää mun, mutta tää on mulle just hyvä näin.
Ja toiset 3 euroa sijoitin emaliastiaan koirien kipoksi.
Miettikää tälläisen ihanuuden on saanut 60-70 luvulla äitiyspakkauksen mukana!
Tuo on kotimaista emalia ja leimat sun muut pohjassa.
Voi apua tätä mun emali-intoilua.
Mulla oli taskussa kakskymppiä jolla sain Riihimäen kannun, kaksi suuuuurta emali-astiaa ja opetustaulun.
Ei pöllömmät löydöt!

Nonniin nyt mä ihan oikeasti en haali enää yhtään mitään koska oon ihan ongelmissa säilytystilan puutteni kanssa ja just nyt ei oikeen oo mitään mitä raaskin kirpparoida eteenpäinkään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti