keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Viikonloppua ja O niinkuin oksutauti....

 Käytiin lauantaina iiiihanalllla sukulaisperheellä kylässä.
Muksuilla oli niin hauskaa leikkiä tyttöjen kanssa,  saatiin herkkuja pöydän täydeltä ja rentoa eloa ja oloa plus että miehet sauno, lillu paljussa ja ajeli mönkkärillä jne...ei hassumpaa!
Hyvä kun kotiin malttoi lähteä.
Ja miten kaunis koti <3

 Kiitos ihanat <3

 Tiistaina vielä kerettiin aamulla lähteä junalla kaupunkiin leikkipuistoon ja viettämään hauska päivä kavereille ja illalla oli menoa josta en olisi mistään hinnasta jäänyt pois, joten onneks selvittiin alkuviikko terveinä
...Sitten se iski, tiistaina yöllä-valtaisa oksutauti.
Meillä ei ole vielä koskaan ollut kunnon oksuripulitautia, en ainakaan muista...ja jos se kerran on näin kamala show, niin uskon että muistaisin.
Olen jo vuosia syöttänyt porukalle probiootteja ja tänä keväänä jotenkin vaan lipsuin ja lopulta unohdin. Liekö osaltaan syynsä siihen että hetihän se sitten iski ja voimalla.
Pesukone on laulanut...puuh!



 Sääliksi käy noita potilaita, mä olen ainoa joka on vielä voimissaan.
En muista koska täällä olisi ollut näin hiljaista, kaikki vain nukkuvat, oksentavat välillä ja lepäävät taas...
Nuo eläimet on kyllä niin liikuttavia kun vaistoavat toisen pahan olon, istuvat vieressä, ovat lähellä, lohduttavat, painavat tassuja vasten ja hyrisevät. Ihmeellistä kuinka eläimillä on suuri tunneskaala ja empatiakykyä. Normaalisti Sulokin painaisi koko päivän hiirimetsällä näin kauniina päivänä, mutta nyt ei raaski jättää pieniä potilaita hetkeksikään vaan tuppaa kainaloon.
 Ihana <3

Pesukone on nyt laulanut vuorokauden putkeen, eikä loppua näy.
Matot on evakuoitu ja on niin  jotenkin avaraa lattiat paljaina. 
Näin mä pitäisin arkenakin, mutta varjelen tuota lattiaa koirantassuilta ja kolhuilta niin on tullut vuorattua kulkureitit aika hyvin matoilla...
 Viimeisiä marjoja pakasteesta...
Voi pojat että valkohomevuohenjuusto ja inkkarisokerin kera pannulla lämmäytetty lakka on kielenvievä makupari!





Oksutauti tai ei niin mä kyllä nautin valosta ihan kympillä.
Ihanaa kuinka päivä pitenee ja auringonsäteet maalailevat seiniä.
Noista vanhanajan lasi-ikkunoista tulee maailman kauneimmat ja kiehtovimmat kuviot seinille.

 Mitä tuohon nyt lisäämään; Sulokin nauttii auringosta!



 Sairastupa kuittaa, mustikka on pop ja rock nyt, marjana, keittona ja mehuna...
Meillä olisi liput sirkukseen ja mä niiiiiiin toivon että käänne parempaan tulee pian, täällä on muuten aika maansa myynyttä porukkaa jos liput jää käyttämättä ja sirkus näkemättä :(
Perjantaille olis meillä naisten ilta sovittuna. Ja viikonloppuna pitäisi nähdä rakkaita isomuorilassa, sitäkin on odotettu...
Noh, onneks noi pienet paranee yleensä suht nopeasti...
Lelutkin odottavat leikittäjäänsä.
Toivottavasti te olette säästyneet tältä viheliäiseltä pöpöltä! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti