sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Pari kuvaa sirkuksesta ja ihan pientä purnausta jolla onnellinen loppu....

Mä tässä mietiskelen elämän syvällisempää olemusta ; miksi, voi miksi, juuri silloin kun olisi pitkät vapaat yhdessä, elohopea plusseittemäntoista, aurinko paistaa ja kaikkea kivaa sovittuna, niin me sairastetaan?!?!
Ei tiedättekö ole reilua, ei sitten yhtään.
(varsinkin kun me ei juurikaan sairasteta, paitsi lomilla)


Se on ihan sama juttu kun se että ostin just pikku-ukolle söden hihattoman paidan jossa seikkaili robottikuviot.
Ensin en malttamattomana jaksanut etsiä saksia ja "ihan vaan varovasti" nappasin sen hintalapun pois-no reiän alkuhan siitä jäi.
-Taas
En vaan opi ikinä vaan oon ikuinen optimisti-kyllä se nyt lähtee nätisti.
Noh jos jotain hyvää niin ei tarvitse nimikoida lasten vaatteita, ne tunnistaa siitä pienestä reiästä niskassa tai kainalossa.
(siitä joka kasvaa joka pesun myötä yhä tunnistettavammaksi.)
Plus että se koko vaate on kuulemma vauvojen (sanoo kypsä ja kaikista asioista perillä oleva kaksivuotias)

Tai se kun jauhat just kahvia ja taakse ilmestyy lapsi joka huutaa "ÄITIIIIII; KATOKATO; KATOÄKKIIII!!!!"
Meininki on kuin meidän sohvanvälistä olisi vähintäänkin löytynyt ihan uusi eläinlajilaji ja pari kultaharkkoa.
-Pakkohan sitä on katsoa ja sitten ne purut on sukilla, pöydillä ja-noh ihan joka paikassa.
Ja ensi kerralla sama juttu- sen sijaan että sanoisi, "odota rakas lapsi kaksi sekuntia niin äiti kääntyy katsomaan", niin äiti kääntyy katsomaan.
-Mutta miksi ottaa riskiä, jos just sillon se uusi laji ja kymmenen kilon kultaharkko löytyykin, enkä minä katso juuri sillä sekunnilla.


     Tai se kun ostan uudet hammasharjat ja annan ne paketit, tuumaten että avataan ne sitten illalla yhdessä kun pestään hampaita.
-Joka ikinen kertahan ne löytyy jostain vessanpöntön kannen välistä imitoimasta onkia-tai niinkuin viimeksi, yllätin juniorin puhdistamasta sillä koiran korvia.
-Ja sitten ihmetellään kun en osta niitä ihania neonvärisiä itse tarroin koristeltavia ja biisejä laulavia harjoja vaan rainbowin perushöttöä.
Kumma kyllä ne Rainbowit eivät imitoi onkea, päädy koiran korvaan tai minnekään muuallekaan kuin hammasmukiin.

Tai se kun otan kestokasseja kasapäin kauppaan ja huomaan kassajonossa niiden olevan autossa.
Valitsen sen nätin ruskean pahvikassin joka huutaa ekouttaan ja hyvää imagoa.
Ja joka ikinen kerta keräilen niitä maitotölkkejä pihasta kun se ekouttaan huutava loistoyksilö menettää pohjansa.

Pientä purnausta tekee myös se kun mies tuolla vaihtaa kesärenkaita auringonpaisteessa.
Siis sinänsä ihan loistojuttu...
Muttakun mulla on sellanen ihan pieni fiksaatio noihin remonttihommiin, vaihdoin polttimot, öljyt, renkaat ja tein huollot omaan pirssiini siihen asti kun mentiin kimppaan.
-Ja pidin niistä hommista.
Mun kämpässäni oli Audin moottorinpuolikas kynttilätelineenä ja parkkeerasin prätkäni makuuhuoneen sängyn viereen talveksi, siihen oli niin kamalan näppärä ripustella illalla rintsikat sun muut hilppeet roikkumaan nukkumaan mennessä.
(onneks sisustusmaku edes on pehmennyt)
Satuin sitten gti-lehteä lukiessani tulemaan johtopäätelmään että sormien rasvaisuus ja miesten töiden määrä on suoraan verrannollinen testosteronitasoon.
Eli mitä enemmän äijähommia, sen raavaampi uros...
-Miksi ottaa riskiä?!
Vaihtakoon renkaat, minä syön tiramisua ja katselen rengasta pyörittävää miestä.
Se toimii, on miehekästä kahteltavaa...


Mulla riittäisi proosallinen elämässä tapahtuvia surkeiden sattumusten sarjoja.
Mutta ihaninta on se että ei niin kurjaa päivää, ei niin surkeaa sattumusta etteikö ne ihanat asiat elämässä peittoaisi kurjat alleen ihan kuusnolla.
Eilen ripustelin pyykkejä narulle (jota muuten on oksutaudin jälkeen riittänyt noin sataviiskyt koneellista).
Pieni kaksivuotias herrasmiehen alku tuli viereen ja sanoi "autan äitiä"
Ojenteli mulle pyykkiä ja auttoi oikeasti ihan tosissaan.
Meni hetki kun tuo samainen pellavapää kapusi syliin, otti kädestä ja sanoi-niinkuin nyt vain sinisilmäinen palleroinen voi suloisesti sanoa; "äiti mä lakastan tua!"
Voihan rakkaus!
Elämä taitaa olla vain asennekysymys-tai lähinnä sen laatu.
Haluaako nähdä ne surkeat sattumukset uhkana vai nauraako niille päin naamaa ja hyppää näkemään ihanat asiat.
-Läheiset
-Linnunlaulun
-Auringonpaisteen
-Sen kuinka mulla on kaikki tärkeä ympärillä, tässä ja nyt...

Jotten mee enää tän diipimmäks niin laitan pari kuvaa meidän sirkusreissulta.
Tytär parani senverran että päästiin, mutta pojjaat oli kuumeen kourissa, pikku-ukko olis ollu aivan haltioissaan, harmin harmi...
Noh täytyy mennä uudemman kerran.
Kiitos ihanille seuralaisille. <3 








Ens kerralla sisustushömppää ja pihansiivouskuvia, nou hätä en enää piinaa näillä tuhannensanan-tarinoillani ;)

2 kommenttia:

  1. Onpas ihana blogi, jäin pitkäksi aikaa selailemaan inspiroivia kuvia ja juttuja :)

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos, kivat kommentit lämmittävät mieltä :)

    VastaaPoista