maanantai 24. helmikuuta 2014

Herkistelyä ja sisustusta...



 Tiedättekö, tajusin yhden asian tänään. Sellaisen joka ansaitsisi useamminkin hetken ajatuksista.
Nimittäin sen kuinka onnekas olen kun mulla on niin paljon välittäviä, rakkaita sukulaisia ja ystäviä.
Sellaisia joiden seurassa uskallan olla ihan oma (liian paljon puhuva, höpötyssuodattimen hukannut ja tunteikas otus)
Oikeastaan havahduin tähän jo sunnuntaina, sain näin ihanan paketin ystävältä <3 kiitos H 
Saatesanoina, "jotta saisitte vähän inspistä siihen teidän nukkekotiprojektiin!"


Ja tänään jo muutenkin keväistä maanantaita ilahduttamaan sain aamukaffeseuraa! Itseasiassa sain tuvan täyteen yllärikaffeseuraa kun mun tätinikin tupsahti meille näin ihanien tulppaanien kera <3 Kyllä on höpötetty ja kälätetty.

Lapset sai uuteen huoneeseensa näin söpöt kukat, ihan omat, arvatkaapa olivatko innoissaan...
Huomenna pitäisi muutenkin vähän vaihdella multia ja kaivaa pihavajasta ruukkuja. Sieltä se kevät keikkuvi tulee!!!
 Niin ja siihen pointtiin, mulle tuli sellainen olo, että voi miten ihania ihmisiä mun ympärillä onkaan, välittäviä. Se että soitetaan, kysytään miten menee ja ollaan läsnä, poiketaan, vaikka ihan yllättäen, kysytään lenkille... nuo kaikki huikeat kukat, suklaat ja muut nyt ovat ihan ekstraa ja jotain niiiiin luksusta, odottamatonta, häkellyttävää ja...en nyt löydä ylisanoja, joten sanotaanko vaikka näin että KIITOS perheelleni, kaikille rakkaille ystäville ja läheisille kun olette siinä, etenkin tuo parempi puolikkaani ja ihanat muksut jotka jaksaa yllättää ja naurattaa joka päivä.

Eräällä minulle hyvin tärkeällä ja rakkaalla ihmisellä on tällä hetkellä kovasti terveysongelmia ja murheita ja välillä sitä ajatukset elää hyvin vahvasti siellä...
Mutta usein juuri silloin joku soittaa, kuuntelee, sanoo ne tarvittavat sanat-tai ei sano yhtään mitään, on vain läsnä ja katsoo ymmärtävästi....
Sellaista ystävistä pitää pitää kiinni, itse joskus pidän heitä itsestäänselvyyksinä, mutta tänään ihan yksitellen mietin että jos tuo ja tuo  ei olisikaan mun elämässäni huomenna, kuinka suuri tyhjä aukko  elämääni tulisikaan.

Olipas siirappista, siirrytään arkisempiin kuviin ja tunnelmiin, ennenkun mä rupeen avautuun vielä diipimmin ;)

 Lauantaina ei oltu sovittu mitään, oltiin perheen kesken ja tehtiin mitä muksut halus.
Ei ehkä ensimmäisenä tulis mieleen pitää piknikkiä tuolla kuran ja koleuden keskellä, mutta niin me vaan tehtiin, raijattiin lauantain lounas pihalle ja oli kuulkaas aika mukavaa, rajoja rikkovaa ja jopa lopputalvea uhmaavaa. "siitäs saat rapakeli, meillä on tuoreita mansikoita ja riisipuuroa, me syödään nää tässä ja nautitaan-kröhöm kurakeleistä, sitäpaitsi sieltä se kevät tulee ja sä oot sou lääst siison ;)"



Mun tekisi mieli sanoa että ompelin uudet verhot lastenhuoneeseen, mutta eihän se niin mene. Jos kankaan voi kiikuttaa äidille, tai siskolle niin sinnehän mä sen kiikutan ja otan sen koiranpentu-ilmeen "olis yks pieni juttu, pliiiiis" (mun ompeluni näyttää sokean adhd-potilaan puhdetyöltä)

Siinä ne ny on...aikas sirkus- meininki ;)
Ainiin kiitos äiti...äidit on aina äitejä ;)




 Niin ja kiitos Katja, hän pyörähti, korjasi keittiön kaappipenkkisysteemin...
 ...ja vasaroi jotain jännää myös vessan puolelle...

 ...Nimittäin näin söpön taustalevyn lavuaarille, nyt ei enää paneelit ui. 
Nainen ja porakone-mikä tehokas yhtälö, ja minä sain leikkiä silikooniruutan kanssa, jei.
Pieni pintaremppa piristää päivää!

 Nyt hoplaa lenkille (kiviäkin kiinnostaa, mutta kaksi silmäparia tylsistynyttä koiraa tuijottaa mua)

Ps. Lastenhuoneeseen tulossa jotain aikas söpistä <3

2 kommenttia:

  1. Ihana koti teillä! <3 :)

    Ja hyvä teksti! ;) Saa ajattelemaan!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, ihanaa saada noin kivaa palautetta! :)

    VastaaPoista