torstai 17. lokakuuta 2013

Lapsellista

 Sen lisäksi että lapset mullistaa maailmaa ne mullistaa kodin....täysin! Yöllä vessaan hiippaillessa saattaa yllättyä melkolailla, herra Aappa nimittäin saattaa olla yöllisillä toimillaan pikkuväen aloitteesta.
 Meillä kuluu myös kodin väkilukuun nähden suunnattoman paljon banaania, se on niin lapsellisen iisi välipala ja korvaamaton smoothiessa. Välillä selkä vääränä kaupasta sapuskaa rahdatessa epäilen että meidän viikoittaisella banaanimäärällä ruokkisi zimbabwelaisen apinalauman mennentullen.
 Sohva on useimmiten varattu, vähintäänkin pehmoleluilla (joita ei muuten saa siirtää tietenkään, koska niillä on koulutuokio menossa) Noh, matolla päikkärit onkin paljon autenttisempi kokemus...
 Lelut, ne lelut...tarviiko tätä edes selittää....niitä on kaikkialla. 
 Niin ja äitiyden myötä sitä osaa nauttia pienistä asioista, todellakin. Viikon kohokohta saattaa olla uusi  silmänympärysvoide (Madaran voide on huipputuote by the way), sitä hifistellessä uskottelen sitten olevani ikinuori ja rypytön. Siinä missä ennen haaveilin viikonlopusta suurkaupungissa, nykyään haaveilen viidestä minuutista suihkussa-yksin, ilman että kukaan huutaa oven takana "äitiiiii tuuuu jooooo, nälkäääää!" Niin siis sitä on fiiliksissä melkoisen simppeleistä jutuista...kahvihetkestä rauhassa, hetkestä kun lapset leikkii yhdessä kinastelematta, kun rakkaus oikein läikähtää sydämessä niitä ihmetellessä ja miettiessä miten onnekas onkaan terveistä, ihanista lapsista, rakkaasta perheestä.
 Mun ruokahifistelyni on menny muksujen myötä överiksi, sitä kun haluaa noiden nuppusten olevan terveitä... Meillä tehdään namiksi raakasuklaata, suositaan luomua, jauhetaan jauhot itse jyvistä, vältetään lisäaineita, valkoisia jauhoja, sokeria, ostetaan pesuaineet ja rasvat econa ja sijoitetaan hyviin öljyihin...
 Lasten myötä sisustus on muuttunut huolettomaksi, värikkääksi ja kierrätystä suosivaksi. Kaukana on ne ajat kun asettelin pentikin tuikkukippoja avotakan koristeeksi ja kun meillä oli valkoiset matot...Miksi sijoittaa kolmentonnin sohvaan kun siinä on kuitenkin värikynää viikon päästä ja mun mielestä jokaisen lapsen tulee tuhria ainakin kerran sohva ja testata äidin meikkipussi pitkin kämppää...Se vaan kuuluu lapsuuteen, kokeileminen ja sotkeminen, ei se ole tuhmuutta vaan kokeilunhalua, suunnatonta mielenkiintoa, että mitä tapahtuu kun teen näin. Meillä on sohva kaksilla vaihtopäällisillä ja jokaiselle valkoisen sohvan kauhistelijalle mulla on hyvä selitys. Meidän edellinen sohva oli ruskea, sitä ei saanut millään puhtaaksi, pesuaineet vei värin ja päälliset ei kestäny korkeilla lämpötiloilla pesua...Valkoisen puuvillapäällisen voi pestä 60 asteessa, läträtä kloritella tahrat ja viedä kesällä aurinkoon, aurinko vie jopa porkkanatahrat mennessään. Ruskealle sisarelleen aurinko olisi haalistanut vain ikävät rannut. Niin että meillä on valkoinen sohva ja se toimii!

 Kaukana on ne ajat kun meidän eteinen oli järjestyksessä, nyt kuvaava sana on pikemminkin; tupatentäynnä! (joku on lähdössä lenkille)
 Lasten kanssa kaikki on kesken, suloisesti rempallaan, eikä se haittaa. On paljon tärkeämpiäkin juttuja, nyt ja tässä. Ei ne enää kakskymppisinä tuo kuvakirjaa ja istu  kuuntelemaan.
 Vaattet useimmiten putoaa lattialle ennemmin kun paikalleen. Siksipä mä selitän taas mustan valkoiseksi ; siis on paljon kivempi katsoa kauniita lastenvaatteita kasoissa pitkin kämppää, joten tykkään hankkia muksuille värikkäitä, söpöjä tamineita!
 Mutta kaikkein mystisintä on se, että aina kun oon just tiskannu ni kahden minuutin päästä altaassa on vähintään kaksi kuppia. Ehkä tuo allas sylkäisee  viemäristä aina pari kuppoa tiskattujen tilalle ettei sillä ole alaston olo?

Ja ne pyykit...ne ei vaan lopu, ei edes pesemällä...Tälläkin hetkellä, itseasiassa tuosta kuvasta muistui mieleen että mullahan on saunan takana vieläkin ne viimeviikkoiset pussilakanat kuivumassa, mittari kuitenkin näyttää jo miinusta. Tää taitaa kiteyttää mun sadan keskeneräisen homman listani ;)

Mun projektit on aina surkuhupaisasti kesken.
Sellaista se vaan on lasten kanssa, se on pohjimmiltaan asennekysymys, kukaan lapsi ei muista kuinka pölytön kämppä on ollut vaan sen kuinka meillä oli kulmakunnan hauskin puumaja ja aina aikaa kirjoille ja askartelulle...tai niin mä asian näkisin... (meidän puumaja on sekin vaiheessa, mutta lasten mielestä se on mahtava, vaikka siinä on lähinnä neljä jalkaa ja trukkilava lattiana, heidän mielestään se on suuri ja mahtava linna ja hienointa on isän nikkaroima köysirata jota pitkin sieltä voi laskea alas...aika simppeliä, mutta piikuväki on tohkeissaan...josko sekin ensi kesänä valmistuisi?!)
Mä olen siivousaddikti sisimmässäni, mutta alan osata ottaa lunkimmin ja pistää asioita tärkeysjärjestykseen..
Kivaa Torstaita <3
Huomioikaa toisianne...

2 kommenttia:

  1. Maailman ihanin postaus!! ♥ Sä kasvatat onnellisia lapsia siellä Peppi Pitkätossun Melukylässä ♥ ♥

    VastaaPoista