keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Punainen väri hiipi meille salaa....



Se alkoi tapetista johon rakastuin ja joka päätyi makkariin, sitten löysin wanhan täkin ihan sattumalta.
Sitten kirpparilta pienen maton eteiseen.
Yhtäkkiä se vei pikkusormen lisäksi koko eukon   -punainen väri nimittäin.
(tuo pieni suloisuus on Otso)



Mies oli löytänyt torista 15 eurolla aivan valtavan ja uudenveroisen itämaistyylisen maton mulle, se on I-H-A-N-A!
Ja nyt mä metsästelen käsinsolmittua vanhaa villamattoa myös tänne piano/harrastehuoneeseen.
Eiköhän se vielä eteen tule...


perjantai 5. toukokuuta 2017

Oli kesä, oli mopo....


Ihanaa kun on saanut korkata uuden ajokauden.
Mies ja lapset just tuli kalasta, olivat sivuvaunuprätkällä iltaongella ja toivat pienen sintin pataan.

En olis kestäny talvea enää yhtää kauempaa, tervetuloa kesä!


Tästä eteenpäin haistaan bensalta koko poppoo.


Viimekesänä tyttö roudasi suurta säkillistä akuankkoja sivuvaunun jalkatilassa;
"on nääs jotain tekemistä kun äiti jää taas tienposkeen" eihän noista peleistä kumpikaan mikään varma laite ole, mutta on niissä vaan fiilistä ja väkisinkin oppii yhtä jos toista moottoripyörän tekniikasta. Ural ei edes lähde käyntiin ennenkun kaikki namikat on oikeissa kohdissa, kohokammiot täytetty käsin bensalla ja oikea potkaisunopeus.
Enfieldin erikoisuus on puolipuristin joka toimii kun tahtoo...
Ei näitä rohjoja järjellä selitetä, mutta se fiilis kun aurinko paistaa ja koko perhe on tien päällä kakspyöräsillä koiraa myöden ni onhan se...




keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Minun tapani käsitellä asioita...."just do it"


...Nimittäin tekemällä.
Jos on mielen päällä työstettävää, saan ajatukseni jäsenneltyä parhaiten puuhaamalla kaikenlaista, siinä samassa kun kädet käy, saa mielikin työskennellä juttujaan. 


Isän kuoleman jälkeen laitoin puutarhaa, käsittelin lastenhuoneen muurin, josta on rappaus poistettu.
Mulla oli ollut kalivesilasia kaapissa jo hyvän aikaa mutten ollut saanut tiiliseinää aikaiseksi käsitellä.
Kalivesilasi on luonnon oma sidonta aine joka ikäänkuin liimaa rouhean pinnan niin ettei siitä varise tai pölyä mitään.


Rapsuttelin myös tytön huoneen muurin ja pönttöuunin ja maalasin molemmat, samoin käsittelin luukut hellamustalla.






Raappasin koko kuistin vanhoista maaleista ja maalasin pellavaöljymaalilla.




Viimeistelin kuistin ikkunat.


Rakensin pojan kanssa pienen kasvihuoneen yrteille ihan heti ulko-oven viereen jotta yrttejä tulee napsittua ohikulkiessa.
Rakensin pienen kahvittelupaikan ulos, haravoin pihat, pesin ikkunat, listoitettiin miehen kanssa loput jalkalistat, tein suursiivouksen jne jne.
Nyt meidän asuintalo on ihan virallisesti valmis, listoja ja viimeistelyjä myöden.
On ne ajatuksetkin siinä jäsentyneet, pienet kevään auringonsäteet, jännät projektit ja lasten kanssa trampoliinilla hyppiminen ihan varovasti vetää taas suupieliä ylöspäin.
Päällimmäinen tunne on kaipaus ja toisaalta onni omasta, rakkaasta perheestä ja läheisistä.

Aurinkoa loppuviikkoon.

maanantai 24. huhtikuuta 2017

I miss you so much it hurts....


Blogihiljaisuuteeni on ollut viimeaikoina syy.
Maailmassa ei ole mitään sanaa joka kuvaa sitä suurta tyhjyyttä jota olemme joutuneet käsittelemään viimeviikkoina.
Rakas isäni kuoli yllättäen.

Olimme niin läheiset, vanhempani ovat aina olleet olennainen ja aktiivinen osa arkeamme.


Minulla on kaksi siskoa ja isä oli aina ylepeä tytöistään, isä teki meistä vahvoja, itsenäisiä naisia.
Isä sanoi aina että "teistä on kaikkeen samaan kun pojistakin ja vähän vielä enempään".
Kun minä pienenä tyttönä halusin ekaa mopedia, osti isä mansikanpunaisen Honda monkeyn heti kun jalat jalkatapeille ylttivät. Kun ajoin kevarikorttia osti isä 500-kuutioisen kakstahti motocross-pyörän joka olisi kiivennyt vaikka himalajan huipulle, teki bensakanistereista harjoitusradan ja sanoi "tolla kun opettelet niin ajat ihan mitä vain".

Isän ulkoinen olemus oli karski ja kalju, suuri mies, isot kädet, leveät hartiat, isä olisi sopinut vaikka velanperintähommiin, mutta kaikki isän tunteneet tiesivät että isä oli hattaraa sisältä. Herkin ja kiltein mies koskaan. Isä herkistyi ja näytti että isokin mies saa itkeä. Kun äiti halusi tontilta puita kaadettavan, hankki isä kaivurin joka siirsi puut toiseen paikkaan, eihän nyt mäntyjä saanut kaataa.

Isä oli paras kaveri kaikkiin hommiin mitä muut ei ymmärtäneet.
Kun jokakeväinen autokuume iski ja eteen osui kuusi ja puoli litraa täydellistä veekasijenkkiä, yhden ainoan soiton jälkeen olivat isä ja tytär jo matkalla koeajolle. 
Kotimatkalla molemmilla yhtä suuri hymy huulilla kasin murinaa fiilistellessä, kuin lapset karkkiostoksilla.
Tai kun halusin hankkia lehmänkokoisen koiran, isähän liekittyi ekana sillekin hauvankatsomisreissulle. "Pitäähän nyt koiran olla senkokoinen että uskaltaa illallakin lenkkeillä".
Isä luotti aina meidän visioihin ja tuki niitä täysillä.

Isän ehdoton luottamus kantoi meitä elämässä ja loi meille terveen itseluottamuksen ja periksiantamattoman asenteen.  (okei on äitikin tahtoleidi, että osansa hänelläkin, ollaan coctaili molempia vanhempia ja yhdessä,  he antoivat hyvät elämän eväät. Äiti oli isän suuri rakkaus eikä siitä ollut minkäänlaista epäselvyyttä.)

Isä ei koskaan sanonut pahaa sanaa kenestäkään ja halusi auttaa kaikkia, isä eli mukana muiden murheet ja oli vilpittömän iloinen toisten onnesta.

Isän elämänasenne antoi mahtavan mallin elämään ja olen kiitollinen että sain maailman parhaan isän. Ollaan aina saatu olla omia itsejämme ja tuntea ehdotonta luottamusta ja tukea.

Isän kaltaisia sankareita on harvassa.
Miehiä jotka puurtavat ja tekevät toisten eteen kaikkensa, antavat omastaan pyyteettä ja itseään millään lailla korostamatta pitävät sitkeästi rattaita pyörimässä.
Isä oli yrittäjä ja piti aina perheestään huolta. 

Kukaan ei voi korvata sitä tyhjiötä jonka hän jätti. Ajattelin aina kuinka onnekas olen kun mun vanhemmat sai meidät kolme tyttöä nuorina, että saadaan pitää heidät lähellä pitkään,
Kuinka arvaamatonta elämä onkaan.
Isä oli 53-vuotias.

Tällä hetkellä ei pikkuasiat tunnu missään, ei muutama kilo lanteilla, ei tiliote, ei likaiset sukat lattialla.
Elämässä tärkeää ei ole peukutukset, tykkäykset tai somesuosio.

Ne tarkeimmät ihmiset on läsnä arjessa, soittaa ja kysyy kuulumisia, tuo kahvipaketin ja istuu pöydän viereen. Miksi jotain pahaa täytyy käydä että näkee mitä älyttömän hienoa on ollut etuoikeus saada elämäänsä. 

Sanokaa rakkaimmillenne  että he ovat tärkeitä. Antaa pienten kränöjen olla. Jos voin tarjota edes pienen osan omilleni siitä millaiset elämän eväät olen saanut, se on jo hyvin. 

Tämä jo ennestään verkkainen blogitahtini on ainakin toistaiseksi vieläkin hiljaisempaa.
Mulla on onneksi yhä niin paljon rakkaita tässä lähellä, yhdessä mennään ja kasataan arkea uusiksi.
Sen arvo vain korostuu että on hyviä ja rakkaita ihmissuhteita. Ja mulla on maailman mahtavin ja rakkain mies jota rakastan niiiiin paljon, missä olisinkaan ilman.

Isän menetys sai miettimään prioriteetteja ja sitä millainen muisto minusta jäisi.
Aika on kallista ja kieltämättä suuri shokki pistää tärkeysjärjestystä uusiksi... 



Ihan valtavan iso kiitos teille kaikille jotka olette meitä tsempanneet.
Koti on täyttynyt kukista, pyykit ovat hävinneet ja palanneet pestyinä, meille on tuotu ruokaa, ollaan saatu niin paljon tukea ja tsemppistä.

Suuren shokin keskellä ystävyyden arvo on vielä korostunut.
Halaukset.

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Ilmaista superfoodia ja tavanpäiväistä löpinää....






Olin omaan tapaani taas ovenrivassa kun ekat narsissit tuli kauppaan.
Kouluttelin noita ulkoilmaan monta viikkoa ja nostelin ensin sisäeteiseen yöksi, sitten kuistille, tuossa ne nyt on ollut yötkin ulkona ja hyvin kukkii!




Oon maalaillut sisällä ja ulkona ja siivoillut pihoja.
Meillä on useimmiten siellä täällä lappuja ja siimoja sisällä maalattujen kohtien ympärillä, joihin oma porukka on jo tottunut, mutta epäonniset vieraat lähtee usein lainavaatteissa himaan ja garderoobi lilluu tahranpoistoaineessa.  Että tälläisiä vaateleikkejä täällä :D


Ihana tyttöni on ottanut tavaksi tehdä meille vastapaistettuja lettuja lauantai aamuisin, aika ihanaa <3
On innostunut muutenkin leipomaan kaikenlaista, ihana iso tyttö.


Mun lempipaikkani on keittiön taljoilla vuorattu rottinkituoli jossa kittaan kahvia hävyttömiä määriä päivässä.


Ainiin ja päivän vinkki;
näihin aikoihin on paljon kalapäiviä, ainakin täällä, kokonainen lohi tarjouksessa ja koska fileointi kuuluu hintaan pursuavat kalatiskit perkeitä.
Käyn säännöllisesti pummimassa styrox-laatikon fisua ja heitän suureen kattilaan, hetken pulputettuaan on päät ja rangat ja rasvapalat pehmennyt ja vedän ne pamixilla muussiksi ja heitän koiran nappuloiden sekaan. On kuulkaan turkki niin kovassa kiillossa ja iskussa että huhh ja virtaa riittää metsälenkeillä niin että koirapuistossa tiedustelevat käykö Lyyli puntilla kun suonet tykyttää nahan läpi kun Bullin käsivarsissa kuunaan.
Että sellainen kierrätysidea tähän päivään kaikille koiranomistajille, noihan on kalamyyjille ihan jätettä jotka on roudattava hävitettäväksi ja usein ihan ilahtuvat kun pääsevät eroon. Ilmaista superfoodia!

torstai 23. maaliskuuta 2017

Viimeiset kaksi ikkunaa!



Vetkuttelin koko talven kuistin ikkunoiden tekoa.
Lukemattomat kerrat hyppäsin kuistin ikkunasta kun olin unohtanut avaimet kotiin ja pojan vakiolausahdus oli "on se onni että on noi ikkunat rikki kun et sä äiti koskaan muista avaimia!"
Ajattelin nopsasti käydä peruspuitteissaan ikkunan kunnostamisen ääkköset.


Aivan ensimmäiseksi voin sanoa että vanhaa täytyisi suojella kynsin hampain, nämä vanhat karmit ovat ihmeellisiä, nimittäin puu on äärimmäisen hyvää. Kuvassa olevat karmit olivat maanneet pihalla heinikossa jo ties kuinka kauan, kun toin niitä kuivamaan olivat ne aivan läpimärät ja pelkäsin kuinkakohan käy, mutta kuivivat takaisin ryhtiinsä ja ainoastaan toiseen pokaan tein puupaikkauksen.

 Eräs syy vanhojen ikkunoiden kestävyyteen on niihin käytetty korkealuokkainen ja valikoitu puuaines. Useimmissa vanhemmissa rakennusoppaissa kiinnitettiin erityistä huomiota puun laatuun. Ikkunat karmeineen sekä ovet kehotettiin valmistamaan ensiluokkaisista materiaaleista: kuivasta, mehukkaasta, tiheäsyisestä ja oksattomasta honkapuusta (Sjöström: Maata- lousrakennuksia, 1891), tai vanhasta, mieluiten kitu- kasvuisesta petäjästä. Uitettuja puita ei ikkuna- ja ovi- puiksi suositeltu, sillä katsottiin että osa puuta suojelevista aineista on niistä liuennut pois. Puiden tuli olla keskitalvella kaadettuja ja parin vuoden ajan varastoituja. Ne oli kuivattava sekä ulkona että kuivausuunissa tai riihessä, mieluimmin kahteen kertaan. (Siiko- nen: Pienviljelijän rakennusoppi, 1939).

Puun laatuluokituksesta ovat perinteiset, kestävyyden kannalta oleelliset vaatimukset puun kasvupaikasta, kaatoajasta, kuivauksesta ja vuosirengastiheydestä jääneet pois. Niinpä ikkunoissa käytetään nykyisin huonompilaatuista, valikoimatonta puuta, ja niiden käyttöikä saattaa jäädä lyhyeksi. Muita tärkeitä syitä lyhentyneeseen kestoikään ovat ikkunoiden valmistuksen muuttuminen käsityöstä teolliseksi, puitteiden koon kasvaminen, virheellisten profiilimuotojen käyttäminen, kittauksen korvaaminen lasituslistalla ja ikkunoiden käsitteleminen kuultavalla 
puunsuojalla peittomaalauksen asemesta. 




Seuraava vaihe oli vanhan maalin ja kittijäämien raaputus pois.



Eräänä päivänä ajoimme vanhan kivikerrostalon ohi josta oli jo kannettu lavalle suuria kauniita vedettyjä ikkunoita ikkunaremontin yhteydessä. Mukavat raksamiehet antoivat meidän hakea ikkunoita ja mieheni on näistä leikellyt uudet ruudut taloomme.
Pidän eläväisestä ikkunapinnasta ja myöskin kierrätys lämmittää mieltä.
 (muista jättää pienet varat kauttaaltaan jotta puu saa elellä lasin ympärillä halkaisematta ikkunaa jännityksessä)
Pieni kittikuja karmiin, jonka päälle painellaan lasi tiiviisti, sitten vain lasituslankaa ja naulaamaan.
Lasitusvasara on neliönmallinen jotta sen saa liukumaan nätisti lasia vasten, alle vain paperi suojaksi jottet naarmuta ikkunaruutua.

Ikkunan alareunaan sujautan aina tulitikut karmipuun ja lasin väliin kantamaan ruutua jotta lasi ei pääse valahtamaan alas alakarmia vasten vaan pysyy keskellä ja se millien vara kiertää siellä kitin alla tasaisesti.
Ainiin ja kittiin mulla on ollut tapana sekoittaa ripaus valkopippuria jotteivat talitintit tule nokkimaan tuoretta pehmeää kittiä parempiin suihin, on auttanut!


Hassu juttu, kun ostimme tämän talon, oli ensimmäisten talosta löytyneiden asioiden joukossa kaksi pientä lasitusvasaraa. Ihan kun tönö olisi sanonut että tätä hommaa riittää mutta sitkeys palkitaan, anna mun pitää vanhat fönarini.

Ja tätä hommaa tosiaan riitti kun 8 huoneen talossa oli yksi ainoa ehjä, kivittämätön  ikkuna.
En silti olisi mistään hinnasta hankkinut tilalle uusia, kuunaan päivänä, ikkunat on talon silmät.

Vanhat ikkunat vähän vetää, mutta sekin kuuluu painovoimaisen ilmanvaihdon henkeen, sikäli mikäli olisin jostain syystä uusia tiiviitä ikkunoita vaihtamassa joutuisin kiinnittämään huomiota ilmanvaihtoon ja tehostamaan sitä jostain muualta. Enkä koe että ikkunat ovat ne vedonpaikat meillä, enemmänkin panostimme vintin lisäeristämiseen purulla ja samoin lattioihin lisäsimme selluvillaa/purua. Suurin huiku käy katon ja jalan kautta...



Lasituksen jälkeen päälle vain kitti ja muista, kun maalaat, maalaa reilusti kitin yli, lasia vasten, jotta kitin ja lasin saumakohdasta tulee tiivis, eikä valumavesi pääse kittikerroksen alle.
Maalin kuivettua maali on helppo rajata rapsuttamalla siistiksi.




Pieni sininen sai omat alkuperäiset ikkunansa takaisin.
Ihan kuin se hymyilisi <3


 Ikkunankorjaajan kauppalista:

-Lasia
 (jos leikkaat itse, hanki hyvä lasiveitsi)

Lisäksi olen käyttänyt ikkunan eristämiseen

Kauppalista ohjautuu Domus Classican sivuille, ihan vain siitä syystä että heidän valikoimistaan sattuu löytymään niin helposti kaikki vanhan korjaukseen.

Olen ostanut toki tarvikkeita muualtakin ja esimerkiksi lasitusvasaroita näkyy aika ajoin rompepäivillä ja kirpputoreilla. 
Kittiä meillä kului huimat määrät ja vinkkinä että sitä saa myös lasiliikkeistä kilotavarana, ostin ämpärin sieltä, ämpärin täältä, laadullisesti pidin Domuksen kitistä ehkä eniten, mutta suuria eroja en huomannut, niiltä on vaan niin helppo hakea täydennystä kun sitä tarvitsee koska kaikkea löytyy.

Pellavarivettä myi muutama pienehkö rautakauppa suht huokeasti.
Yleensä kun jotain suuria määriä tarvitsin, otin puhelimen käteen ja soitin rautakaupat läpi.

Täältä löytyy Youtube pätkä ihan oikealta ikkunankorjaajalta  jos nää mun jorinat on liian korkealentoisia :D

Ei ole ikkunankorjaus rakettitiedettä kun tälläinen ADHD-blondikin onnistui, oikeastaan tää on mun mielestä joltain osin aika terapeuttistakin. Kivempaa ainakin kun kutominen jota en vaan osaa enkä jaksa. Ainakin oman työn jäljen näkee heti ja se ilostuttanee talon asukkaita ne seuraavat sata vuotta....


Loppukevennyksenä näytettäkööt seuraava projektimme.
Tästä kaverista pitäisi ryhdistää miehen työtilat, pinei prätkäpaja ja sisällä olemassaoleva hirsisauna kuntoon. Oon tosi intoa täynnä ja sormet syyhyää REMPPAAMAAN uneliaan talven jälkeen!
Jos kaikki menee kohdilleen niin tuossa on uusi katto ensi kuussa.