keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Parisuhdeaikaa


Harvinaista herkkua; pikkuiset oli mummilassa viikonloppuna ja me pakkailtiin karvakamu prätkään ja kokka kohti fiilistä, aikatauluitta ja suunnitelmitta.


Take-away kiinalaista puistossa...

...lempi kirpparit...


 ...fiilistelyä.


 Otso on niin ihana, se istuu prätkän kyydissä jo pihassa valmiina ja rupeaa vinkumaan jos pyörä pysähtyy. Pitää olla liikkeessä ja se nauttii jokaisesta tuulenvireestä täysillä, miten meille sattuikin se oikea pentu. Kirpparilla se vaan itki ja tuijotti ikkunasta prätkää, juoksi kyytiin ja sipahti siihen, sitä ei vaan saa pois mopojen kimpusta!


Ollaan tavattu jo n. 13 v sitten ja oltu naimisissakin ikuisuus, mutta hitsit että mä rakastan tota miestä!
Yhteiset projektit, hassut harrastukset ja elämässä koetut ilot ja rajut surut on hitsannut meidät yhteen
Meillä ei juurikaan ole omia harrastuksia kuin muutama joissa käydään, yleensä me tykätään tehdä asioita yhdessä, kahdestaan, sen lisäks että käyn yhä ihan kierroksilla tosta miehestä, on hän mun paras ystäväni. 
Kukapa muukaan tajuaisi sitä fiilistä kun saa nukkua jenkissä nenänpää huurussa viettäen suomen (kylmää) kesää tien päällä erämaaolosuhteissa, mutta silti naurettavan into piukeena kaikesta, tai kukapa muu pakkaisi reppuun oudot eväät ja lähtisi hifistelemään rompemarkkinoilta kilpaa likaisia prätkän osia.
Ja kun toinen väsyy niin toinen näkee nenän asennosta että nyt kypärä päähän ja tuulettumaan, jo ennenkun toinen tajuaakaan tarvitsevansa tuulettumista. 

Meidän hää"valssin" sanoin;

I could stay awake just to hear you breathing
Watch you smile while you are sleeping
While you're far away and dreaming
I could spend my life in this sweet surrender
I could stay lost in this moment forever
Every moment spent with you is a moment I treasure

-Aerosmith -I don´t wanna miss a thing

Olin likkojen kanssa mökillä kaks yötä, enkä malttanu enempää kun oli jo ukkokultaa ikävä, systerin sanojen mukaan se on säälittävää, mutta mun mielestä se että vieläkään näin pitkän matkan kuljettuani saman ukon kanssa ei osaa olla erossa on ihan jees juttu. Nih!



maanantai 19. kesäkuuta 2017

Meneillään olevia prokkiksia....



Eipä paljon kerkeä bloggaamaan kun  on niin kiire elää kesää joka solulla ja aistilla; rakentaa, somistaa pihaa, ajaa prätkää, tehdä eväsretkiä, keräillä villiyrttejä....


Kuusenkerkkäsiirappia...


...Kuivattuja nokkosia.


Olen kaivanut tuhansia kiloja tavaraa piharakennuksen sisältä ja ympäriltä. Vuosikymmenten puuliiteriin kertynyt kaarna ja muju oli jo muuttunut mullaksi joka hapersi alimpia hirsiä.
Pääsemmepä vaihteeksi ihan raaán raksatyön äärelle maalaus ja pikkunäpertelyhommista.


Yksi kappale projekti pihavajaa tässä;
Mies on tunkkaillut sitä ylös, ryhdittänyt runkoa, korvannut puuosaa ja ties mitä (onneksi sillä on hyvä frendi joka omien duuniensa jälkeen on saapunut monena ehtoona byggaamaan.) Mä vaan lämmitän sapuskan kolmen tunnin välein ja tsiigaan että kaapissa on pari kylmää huurteista varalla.
Kolmisen viikkoa sitä on nyt nakerrettu ja kohta koko runko on jo vahvistettu ja painuneet osat tunkattu ja pönkätty uusien harkkojen päälle.
Mulla on vahva ajatus että syksyllä saunotaan!



Siinä on hyvät puitteet ja tilaa, olemassaoleva saunan piippu toivottavasti elvytetään ihan vain slammauttamalla hormi. Vanha katto on vuotanut jo vuosikausia solkenaan, joka näkyy rakenteissa, paljon on duunia mutta iltaisin liiterissä rokki raikaa ja homma etenee riuskaan tahtiin, mikä ihana mies!.


Hommat etenisi nopsamminkin jos vain olisi pelimerkkejä enemmän.
Kierrätys idiksellä mennään yhä niin pitkälle kuin voidaan, tori käy kuumana, raksatyömaiden ylijäämät tsiigataan ja ollaan saatu huikean ihanat naapurit! Heillä oli pihassa puutavaraa ylimääräisenä, jonka antoivat meidän projektiin, iso kiitos sinne aidan toiselle puolelle! Puutavaraa ollaan hankittu huimia määriä ja kaikki saatu puutavara on lämmittänyt mieltä ja kukkaroa. 


Innostuin niin tuosta puuvaja projektistani että päätin yksi päivä rakentaa roskakatoksen. Pikku apurit auttoi maalaamaan ja taisivat itse olla enemmän maalissa kuin katos :D

Koska meidän budjetit on pieniä tai olemattomia, kyhäsin tämänkin pääsääntöisesti ylijäämä purkupuusta. Viimeyönä kun ei uni tullut yritin löytää torista katokseen kattotiiliä, mutta mielikuvitus hyrähti käyntiin ja päädyinkin googlettamaan pärekattoa, tuumattuani päreiden olevan liian kalliita googletin paanukaton tekoa itse, paanujen veistoa myöden, josta pomppasin viherkaton kautta 1800-luvun tervattuun puukattoon. Ja nyt en osaa päättää enää minkä villin kokeilun toteuttaisin...
Mutta kallistunpa johonkin tervattuun kuitenkin, sillä tervasin viimeviikolla alimpien hirsien alapuolia ja tervaa jäi yli, rakastan tontille leijuvan tervan tuoksua, lisäksi sain halvalla tervaa ja se on hyvä suoja puulle!


Tänään saan Enfieldiin uudet nesteet ja sekin pääsee vihdoin ajoon. Lapset on mummilassa vielä pari päivää kesälaitumilla joten taidan nautiskella tulevat päivät kaksipyöräisen päällä!

torstai 1. kesäkuuta 2017

Niin somettoman hyvä olla.


Aikanaan jätin facebookin kun poika syntyi, halusin imeä itseeni ohikiitävän vauva-ajan ilman häiriötekijöitä.
Sittemmin jokunen vuosi sitten otin taas käyttöön Instagramit ja muut aparaatit.
Ajattelin että visuaalisena ihmisenä kuvapalvelut on tosi jees, kauniita kuvia, vähän tekstiä...

Vaan kuinkas menikään, niin ja siis pohjustuksena; en ole yhtäkään some-tai muutakaan kanavaa vastaan, oikeissa määrissä ne on mitä mainioimpia kanavia pitää yhteyttä ihmisiin!

Mulla on itselläni keskittymiseen liittyviä ongelmia jotka osaan jo kääntää aikuisiällä voimavaraksi, joskus on ihan jees että tekee ja saa aikaiseksi ja harrastaa ja on keskivertoa vilkkaampi.

Mutta niin Fb:n, kuin Instagraminkin kanssa huomasin iltaisin räpelöiväni puhelinta seuraavan vuorokauden puolelle, olevani ärtynyt kun en saanut rauhassa selailla kuvia ja postauksia.

Eräänä päivänä vaan tajusin että olin tyytymätön.
Tyytymätön omaan ulkonäköön nähdessäni päivän aikana kymmeniä fitness-henkisiä kuvia.
Tyytymätön kotini keskeneräisyyteen ja huonekaluihin nähdessäni kymmeniä sliipattuja ja muokattuja koteja puhelimeni näytöltä. Tyytymätön vähän kaikkeen ja omituisen ärtynyt.



Lopulta huomasin että en enää keskittynyt tekemääni. Sen sijaan että olisin nauttinut prätkäreissusta, otin kuvia muulle maailmalle todistellakseni kuinka hitokseen hauskaa täällä on. Tai metsälenkillä koiran kanssa pysähdyin ottamaan kuvia mutaisista saappaista tekstillä; "kunnon mutalenkki, niin rentouttavaa"    -ja voi morjens!

Poistin tilini.
Koin vierotusoireita.
Koin lisää vieroitusoireita.
SOITIN ystävälle, huomasin kuinka kiva onkaan kuulla oikeaa ääntä.

Viikko sen jälkeen olimme lasten ja koirien kanssa metsäretkellä, vedin ilmaa keuhkoihin, nauroin lasten naavaviiksille,  olin unohtanut puhelimen kotiin (mitäs sillä nyt enää tekis kun ei someta).
Huomasin että syke laski, nautin taas pienistä arkisista jutuista ja elin hetkessä.

Vähän sama juttu kun olet lomareissulla kuvankauniilla hietikolla, se että kaivelet kassista kameran, asetat objektiivit, etsit oikean kohdan...viehän se parhaan terän siltä hetkeltä.
Mun hiekkaranta on tässä ja nyt enkä enää vie siitä omilla toimillani sitä parasta terää.



Huomasin kuinka järkyttävästi aikaa puhelimen räpellys vei.
Ihan hassu juttu mutta sain jotenkin enemmän iloa tekemiseen.

Tehtiin yksi kaunis päivä lasten kansa yhdessä puumaja ja meillä oli tosi hauskaa.
Aikaisemmin lapset liukeni paikalta siinä vaiheessa kun rupesin kuvaamaan ja runoilemaan tekstejä jonekin netin ihmeelliseen maailmaan.
"anna olla me mennää leikkii".

Nyt me tehtiin kokoajan yhdessä ja luotiin muistoja jonnekin internetiä syvemmälle--muistoihin.


Se on kesken, maalaamatta ja viimeistelemättä, mutta siellä leikitään jo tosi kovasti...

Innostuin myös kasvimaasta ja kasvivärjäyksestä.
Blondius liukeni kun aloitin luonnonvärikokeilut, tässä fledassa on kurkumaa, currya ripaus hennaa ja sitruunaa :D


Lapioin myös etupihaa tasaiseksi ja rakensin pihakiveyksen kahvitteluryhmän alle, tein lasten kanssa prätkäreissuja, ilmoittauduin hortoilukursille, keräsin luonnonyrttejä, kokkailin kasvisruokaa, pidettiin pihatalkoot, alotettiin projekti pihavaja jne.
Ihan kun olisin saanut lisää aikaa vuorokauteen.

Menee päiviä että unohtelen puhelimen laukkuun...
Mieli on parempi, oon tosi tyytyväinen tähän palettiin, omaan hassuun pieneen elämääni.
Noihin rakkaisiin....jopa omaan leveään perääni, pitäkööt fitnessverkkarinsa, mua ei enää hetkauta. Ainiin ja aloitin mä uuden kuntoiluharrastuksenkin, mulle sopivan, ei mitään jumppia vaan ihan raakaa voimailua :D

Luulin että oon luurilla vaan pieniä hetkiä ja se ei vie multa aikaa, mutta koko todellisuus selvisi vasta kun otin täyden irtioton.

Ja siis vielä kerran, en sano että moisissa formaateissa on mitään väärää tai en boikotoi mitään. Kaikki on tosi jees kohtuudella, mutta kun on tälläinen lievä ADHD niin sitä kohtuutta ei löytynyt.
Ja koska mun mieli on ollu niin potenssiin sata parempi niin halusin tämän oivallukseni jakaa.


Tätä blogiakin tulee ehkä päiviteltyä useammin turhalta somettamiselta jääneellä ajalla :D


 Arki on tosi jees ja kesä vielä enemmän!


keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Otso




Otso.
Otso on pieni terapiakoira, ihan puhtaasti sekarotuinen piski.
Jackrusselia ja ranskanbulldoggia pikkuisessa paketissa.
Musta on tullut sekarotuisten fanittaja, nää on jotenkin niin tasapainoisia ja symppiksiä.
Otso saapui meille pitkällisen pohdinnan jälkeen...aina välillä on mielessä ollut, josko Lyylille kaveria. Pieni poikamme oireili papan kuolemaa niin pohjamutia myöden että päätimme sen ajan olevan nyt.
Otso saapui pienessä paketissa lapsille täytenä yllätyksenä eräänä lauantai aamuna ja voi sitä ilon ja yllätyksen määrää!


Onhan se kiva kun päivisin lenkkeillään että lapsillakin on jotain talutettavaa ja hoidettavaa, miksipä ei pikkukoira menisi siinä isomman rinnalla.


Sovittiin että lapset huolehtivat tietyt ulkoilutukset ja ruokinnat ja homma on rullannut tosi smuutisti.
Eläimet opettaa lapsille vastuuntuntoa.
Otso täyttää nyt seuraavaksi 12 viikkoa, meillä on diili että aina kun pentu herää, on syönyt, leikkinyt tai juonut, viedään se ulos pissalle. (siksi sillä on vielä sisälläkin valjaat, pääsee nopsaan pihalle)
Täällä on kaikki matot paikallaan ja pissapapereita en harrasta.
Kaveri äkkäs juonen tosi nopeaan ja viimeiset 2 viikkoa ei ole yhden yhtä yöpissaa tullut, herättää seitsemältä ja pyytää ulos ja tekee tarpeensa.
Fiksu kaveri, toki tässä saa ite olla tuntosarvet herkillä (ja ulkoilukertoja tulee valtavan paljon) että vie heti ulos, mutta kuivaksi opettelu on näin hurjan paljon nopeampaa ja onneksi omakotitalossa on niin nopea päästä pihamaalle tarpeille.


 Viimeistään siinä kohtaa tiesimme valinneemme oikean pennun kun kokeilimme prätkäilyä.
Sanoin että äiti käynnistää mopon niin kokeillaan ihan varovasti mitä kaveri tuumaa.
Sain potkittua Uralin pommikoneen käyntiin ja nostettua pennun sivuvaunuun niin minuutissa se jo kuorsasi tyytyväisenä.
Nukahtaa tohon sivuvaunuun joka ikinen kerta!


Täällä on yksi rokkikahvila mihin saa tuoda eläimiä, nostin nukkuvan pennun kypärään ja kannoin kahvilaan. Meillä on ollut tosi hauskoja reissuja ja tuo karvakamu todellakin nauttii tuulesta turkillaan!



Ja mitä siihen terapiakoiranimikkeeseen tulee niin juniori on taas oma iloinen itsensä, nukkuu omassa sängyssä yöt ja puuhaa entiseen malliin.
Life goes on.




Voi olla että joku vähän stabiilimpi olisi kammonnut tähän sirkukseen otettavan enää yhtään elukkaa, mutta vaikka noista on oma vaivansa ja huolensa niin kyllä ne vaan tuo niin paljon iloa.
Kunhan vaan oppivat tavoille ja mun filosofia on että kun elukat kulkee mukana arjessa ja vapaalla, tulee niistä aikas lungeja kavereita ja luonnollinen osa arkea. 

Ihan pienen (pitkän) miinuksen annan sille että tuo Lyyli on alkanut pihassa haukkua aidan takana ohikulkijat ja hitsiläinen että on muuten vaikeaa kitkeä enää tuota tapaa.
Huomaan että stressaannun itse ulkohommissa ja rupean karjumaan räksyttävälle koiralle, mikäs sitten on kun bensaa liekkeihin heittäis.
Jos on idiksiä ni saa vinkata.

Toi Lyllerö on vaan niiiiin perhekoira että kokee velvollisuudekseen haukkua kaikkia oletettuja  uhkia meidän puolesta, sen koko vaan välillä vähän säikäyttää niitä aidan toisella puolella hölkkääviä.. Välillä en tiedä häiritseekö ihmisiä enemmän räksyttävä koira vai "EI"- huutoa karjuva emäntä :D 
Nooh, täytyy ceessar milanoida jotain vinkkejä tuohon haukkuongelmaan.


Sisällä nuo pääasiassa vetää siestaa ja kalvaa luita.
Välillä katotaan
kasassa tölsyä tai vedetään päikkäreitä...


Lyyli rassukka on niin lapanen että antoi pennun viedä pikkuvarpaansa lisäksi pedin, lelut, saman ruokakipon... Ja tuon pennun terrieriperimähän on semmoinen että sen ego ei näe tässä mitään ongelmaa.



Poika muuten sai vapaat kädet nimivalinnalle ja kauhulla pelkäsin kaverin saavan Batmansuperviittasankari-tyylisen äksön nimen. Mutta poika tuumasi vain "oon aina tienny että jos mulla olis koira niin se on Otso!".
Miten hyvin nimetty 5-vuotiaalta.